Valikko Sulje

Pysy terveenä yksinkertaisia ruokavalintoja tehden

Kirjoittaja: Christer Sundqvist

Yksinkertaisuus kunniaan!

Vuonna 1979 keskustelin professori Bo-Jungar Wikgrenin kanssa terveydestä. Harmittelin sitä kun en päässyt opiskelemaan lääketiedettä. Sen sijaan pääsin lukemaan biologiaa ja biokemiaa. Professori Wikgren antoi silloin tukensa nuoren biologin uravalinnalle selittäen sen näin yksinkertaisesti:

”Lääkäri hoitaa sairautta, mutta biologi edistää terveyttä.”

Jotenkin tämä kuulosti kivalta ja innostuin terveysasioista ihan tosissani. Löysin terveystiedon yksinkertaistamisesta ikioman tavan tehdä tätä valistustyötä. Varsinkin viime vuosina olen iloinnut siitä, että terveysluennoillani voin rohkeasti edelleen tarjota tätä yksinkertaista linjaani, sillä yleisöltä saamani palaute on ollut yllättävän rohkaisevaa. Jotain olen tehnyt oikein luennoillani kun niitä edelleen jaksetaan kuunnella. Myös kirjoituksiani tässä terveysblogissani luetaan ja kommentoidaan vilkkaasti. Enempää ei voi yksinkertainen biologi toivoa.

 

Tärkeä piirros

Tätä hyvin yksinkertaista kuvaa olen piirtänyt kolmisenkymmentä vuotta. Ei se vieläkään ole valmis, mutta se pyrkii yksinkertaisella tavalla kokoamaan yhteen ne perusasiat millä tavoin ihminen voi pysyä terveenä. Tässä kirjoituksessani keskityn siihen miten fyysinen ravinto eli päivittäiset ruokavalintamme edistävät terveyttämme. Olisin tosi iloinen jos jaksat lukea mitä havaintoja olen tehnyt ruoasta ja terveydestä.

 

Terveyttä edistävä tapa elää

Yksinkertaisesti ilmaisten olen sitä mieltä, että järkevää on syödä sellaista ruokaa, joka edistää jaksamista ja tarjoaa sopivaa energiaa samalla terveyttä edistäen. Voisin luetella suuren määrän elintarvikkeita, jotka tähän tarkoitukseen olisivat sopivia ja vähemmän sopivia, mutta tätä en nyt tee. Sen tiedon löydät muualtakin. Tarjoan sinulle sen sijaan yksinkertaisen ohjeistuksen mikä sinua uhkaa terveyden polulla ja mikä korjausliike sinun kannattaa tehdä.

Ihminen rakentuu pienistä palasista, joita kutsutaan soluiksi. Näitä soluja on elimistössämme miljardeja. Niitä syntyy ja kuolee miljoonittain joka päivä. Näissä soluissa on käynnissä elämää ylläpitävä ilmiö nimeltään aineenvaihdunta (metabolia). Soluissa tapahtuu biokemiallisia reaktioita koko ajan. Energiaa ja ravintoaineita kuluu koko ajan ja uusia aineita syntyy solun sisällä koko ajan. Tämä on mahdollista vain jos syömme ruokaa, joka monimutkaisten vaiheiden jälkeen löytää tiensä soluihin asti.

Ei ole yhdentekevää mitä tungemme suuhumme. Olet sitä mitä miljardit solusi pystyvät hyödyntämään.

Eikä tässä vielä kaikki. Terveyttä edistävä ruoka joutuu kamppailemaan huomiosta siellä solutasolla monenlaisten koko ajan käynnissä olevien elämää tukevien ja nakertavien ilmiöiden kanssa. On sellaisia ilmiöitä kuten esim. liikunnan tarjoama haaste, nukkumisen ja lepäämisen laadukkuus, ympäristöstä kulkeutuvat ärsykkeet (melu ja saasteet yms.) ja vaikkapa elimistön stressitila. Kaikki nämä elämän ilmiöt on kuvattu tuossa piirroksessani.

 

Tasapainoilua

Elämä on tasapainoilua näiden yllä mainittujen ilmiöiden sekasotkussa. Hämmästyttävän hyvin kestämme terveyttä nakertavia elämänilmiöitä sairastumatta, mutta sitten kun tasapaino terveyttä rasittavan ja terveyttä edistävän elämän välillä järkkyy ja elämänmeno rasittaa meitä enemmän kuin rakentaa, on ongelmia tiedossa sairastelun muodossa.

Kun pitkään syömme epäterveellistä ruokaa, nukumme huonosti, stressaannumme ja liikumme liian vähän on vaarana, että sairastumme aineenvaihdunnallisiin sairauksiin kuten esimerkiksi tyypin 2 diabetes, dementia, sydän- ja verisuonisairaudet, syöpä jne. Tasapaino voidaan kuitenkin saavuttaa ja tavoitteeksi voi ottaa terveellisen elämän. Monelle terveyttä edistävän tasapainon saavuttaminen löytyy kun pistetään ensin ruokavalioasiat kuntoon. Menetetty terveys ei hetkessä palaudu, mutta sinnikkyys palkitaan.

 

Insuliiniresistenssi on kaiken pahan alku

Huomaat, että tässä terveysblogissani puhutaan usein verensokerista ja insuliinista. Tietoa on runsaasti saatavilla ilmiöstä nimeltään insuliiniresistenssi. Ari Kaihola on monta hienoa katsausta kirjoittanut tästä aiheesta. Itsekin pidän tätä merkittävänä asiana. Jotenkin säälittävää on kun valistustyö insuliiniresistenssistä kohdistuu lähes pelkästään sokeritautiin (diabetes) ja sen seurauksiin. Kuitenkin moderni lääketiede tunnustaa, että insuliiniresistenssi on monen aineenvaihdunnallisen sairauden taustatekijöissä mukana.

Päähuomion tulisikin kiinnittyä siihen miten me pidämme insuliiniresistenssin kurissa. Vuosikymmenien tuomalla kokemuksella voin sanoa, että sokerin vaarat kannattaa ottaa vakavasti. Ihminen ei ole suunniteltu sellaista armotonta sokerikuormaa varten, jonka kohtaamme päivittäin. Ensimmäinen terveyttä edistävä korjausaskel onkin sokerin välttäminen. Syöty sokeri (hiilihydraatti) nimittäin kulkeutuu elimistöömme verivirran mukana ja aiheuttaa kaikenlaista haittaa, jos sitä on liikaa. Solut osaavat käyttää verensokeria energiaksi aika hyvin, mutta liika on liikaa. Ylimääräinen sokeri aiheuttaa tulehdustiloja elimistössämme ja muuntuu herkästi rasvaksi ihon alle ja vyötärölle. Elimistömme pyrkii siis eroon sokerista niin tehokkaasti kuin mahdollista kuluttamalla sitä pois lihassoluissa liikunnan aikana ja nostamalla insuliinihormonin määrää verenkierrossa. Insuliini auttaa viemään sokeria turvallisempiin varastopaikkoihin kuin verisuonisto. Maksaan mahtuu sokeria glykogeenin muodossa useita satoja grammoja ja lihasglykogeeni on myös talteen otettua sokeria. Nämä varastot täyttyvät tosin äkkiä, jos nautimme makeita välipaloja ja tärkkelyspitoista ruokaa.

Elimistömme on nerokkaasti suunniteltu, sillä se varmistaa, että sokerista ei koskaan tule pulaa vaikka emme ollenkaan nauttisi ruoan mukana sokeria. Maksassa tapahtuu nimittäin tarvittaessa vilkastakin sokerin (glukoosin) uudismuodostusta. Minä tulkitsen tämän siten, että paasto ja vähähiilihydraattinen elämäntapa on elimistölle tuttua ja turvallista. Tuttua ja vaarallista on sen sijaan runsas sokerin nauttiminen.

Enhän minä paljon sokeria syö, saatat sanoa. Muistutan kuitenkin, että tärkkelyspitoiset viljatuotteet ja peruna herkästi luovuttaa sokerin varastomuotonsa (tärkkelys) verivirtaan sokeriksi. Monissa elintarvikkeissa on yllättävän paljon sokeria. Tarkista tuoteselosteesta miten paljon syömässäsi elintarvikkeessa on hiilihydraatteja ja sokeria. Saatat yllättyä.

 

Yksinkertainen ohje: syö vähemmän sokeria!

Nykykäsitys terveystieteissä on, että liiallinen sokerikuorma sairastuttaa. Rasvaa on sen sijaan vaikeaa nauttia niin paljon, että se sairastuttaisi. Mietipä sitä!

Tee jo tänään luja päätös: Karsi pois ruokavaliostasi kaikki sokeri ja tärkkelyspitoiset elintarvikkeet. Kokeile tällaista ketogeenista elämäntapaa (Googlaa sana ketogeeninen) 21 päivän ajan. Vaikka olo olisi epämukava (pientä päänsärkyä voi esiintyä), niin jatka kumminkin. Muutamien päivien kuluttua huomaat nimittäin parantuneen olon. Jos sinulla on ylipainoa, silloin painosi tippuu jo kolmen viikon aikana mahdollisesti jopa kilon tai kaksi riippuen lähtötilanteesta. Painonpudotus jatkuu kunnes saavutat normaalipainosi.

Yksinkertaisin terveyshyöty on kuitenkin tämä: Elimistösi kiittää ja saavutat terveellisen tasapainon. Insuliinit eivät enää huitele korkeuksissa, verensokerisi pysyy vakaana ja mahdollinen esidiabetes väistyy muistojen unholaan.

Tällaisesta elämäntavasta tykkää yksinkertainen biologi.

Kerro kokemuksistasi!

cropped-christer-sundqvist.jpegChrister Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori

Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: https://ravintokirja.fi/ 

2 Comments

  1. Matti Turunen

    Christer kirjotuksesi ja elämän kolmio on niin lähellä totuutta ja tavoitetta, kun se vain olla. Itse taistelin ruuan kanssa 55 vuotiaaksi. Sen jälkeen vielä 7 vuotta, kunnes löysin minun ruokavalioon sopivat hivenaineet ja vitamiinit. Silloin maailma selkeni.
    Urheilulla sain pidetty asiat jollakin tolalla. Harjoittelin Sulkavan soutua varten ympärivuotisesti. Jaksoin harjoitella, levätä ja soutaa sekä harrastaa urheilua monipuolisesti, kunnes keho toppasi. Uskoisin väärän ruokavalion takia, oikeat hivenaineet puuttuivat.
    Nyt menen kävelyllä nautin musiikista ja elämästä. Ne 16 kg, jotka sain hävitettyä hivenaineiden ja vitaminien avulla olivat hienoin tapahtuma, mikä yli 60-vuotiaalle Vaarille voisi tapahtua.
    Toivon, että pystyt käyttämään kaiken tietosi ja taitosi insuliiniresistanssi esille tuomiseksi, ja kuinka se sotkee ikääntyvän ihmisen kehon. Itse olen saanut ainoastaan tylsiä katseita ja täydellistä välipitämättömyyttä, jos olen ottanut asian esille. Väärin sammutettu, kuten vanha palopäällikkö sanoi tulleensa myöhässä palopaikalle.
    Tällä hetkellä odotan talvea ja jäitä sekä latuja. Sain painopudotuksen ja hivenaineiden ansiosta takaisin luistelutaidon, jonka olin oppinut lapsena. Noin 30 vuoden iässä jalat ja yhteistyö aivojen kanssa ei toiminut. Viime talvena menin jäällä taas kuten15- vuotiaana. Ehkä vauhti on hidastunut, mutta tunne on samalla tasolla. Suurta nautintoa.
    Viime talvena opin lähes itsestään hiihtämään luisteluhiihtoa Wassberg-tyylillä. Sekin tuli ilmaiseksi ja niin helposti, kun keho ja aivot pääsivät samaan yhteistyöhön, kuin lapsena tai nuorena.

    24.11.2021 Terveisin Matti

Olisi kiva kuulla kommenttisi!