«Alle kan trene»
Kirjoittajat Anders Hansen, Carl Johan Sundberg
Julkaistu 2015 norjaksi
ISBN 978-82-530-3782-0
(Alkuperäinen nimi «Hälsa på recept», julkaistu ruotsiksi 2014)
158 sivua, 626 grammaa, 18x25x2cm
Hinta : Kirjakauppa Norli Norjassa 349 NOK
KOKONAISUUS
Kirjassa on mielenkiintoinen kansi. Kappaleen nimet ja otsikointi ovat kiinnostavia. Kuvat ja piirrokset on hyvin valittuja.
Kirjoittajat ovat lääkäreitä, Hansen on lisäksi ekonomi. Sundberg on kansainvälisen olympiakomitean asiantuntijakomiteassa. Sekä Hansen että Sundberg ovat aktiivisia artikkelin kirjoittajia useissa lääketieteellisissä julkaisuissa.
TEKSTI
Alkulause paljastaa kirjoittajien ajatuksen siitä, että liikunta on paras lääke moneen vaivaan. Uusimmat (ja parhaat) tutkimukset tukevat väittämää. Vähintään puolen tunnin liikunta päivittäin antaa energiaa, parantaa keskittymiskykyä, parantaa unen laatua ja ehkäisee useimpia sairauksia. Mikäli 30 minuttia päivässä on sinulle liian pitkä aika investoida liikuntaan, on olemassa aikaa säästäviä INTENSIIVISIÄ harjoitusmuotoja, joilla saat yhtä hyvän tuloksen.
KAPPALEET
Teksti on jaettu kuuteen isompaan kokonaisuuteen.
1. Kultainen puolituntinen
2. Vahvista aivojasi
3. Geeniperimän vaikutus
4. Hidasta vanhenemista
5. Enemmän kuin lihaskunto
6. Intervalliharjoitukset
TEKSTI / ASIASISÄLTÖ
Teksti on helppolukuista ja asiat esitetään kansantajuisesti. On selkeästi nähtävissä että kirjoittajat osaavat asiansa. Geeniperimä kappaleessa esitellään ainakin allekirjoittaneelle uudella tavalla useita ihmisen fysiologiaan vaikuttavia geenejä kuten ACE, ACSL1, ALFA-AKTININ 3, AMPK, EPO, EPO-R, FOXO, IGF-1, Leptiini, Myostatiini ja VEGF. Eero Mäntyranta on otettu esimerkiksi ylivertaisesta urheilijasta jonka geeniperimä auttoi hyviin tuloksiin.
Kirjoittajat huomauttavat, että televisionkatselu saattaa helposti lyhentää elämää viisi vuotta.
Kohtalaisen alkuvaiheessa kirjaa on taulukko, jossa verrataan paikallaan istumista 1 kcal (/ minuutti) pieniin liikuntasuorituksiin kuten portaiden kävely 10 kcal tai istualtaan tehtävä toimistotyö 2 kcal. «Stillesitting dreper» = paikallaan istuminen tappaa. Pienet muutokset arkirutiineissa saavat ihmeitä aikaan.
Löysin kirjasta paljon uutta ja hyödyllistä. Hyvä esimerkki on englantilaisen Jeremy Morriksen 1940 luvulla Lontoossa tekemä tutkimus, jossa hän seurasi kaksikerros-bussien kuljettajien ja rahastajien terveyttä. Rahastaja liikkuu lähes koko työpäivän omilla jaloillaan kun taas kuski tekee istumatyötä. Paikallaan istuvat kuskit sairastuivat sydäntauteihin ja saivat sydänkohtauksia kaksi kertaa useammin kuin rahastajat. Sydänkohtauksen saaneet rahastajat toipuivat ja palasivat töihin huomattavasti nopeammin kuin kuskit.
Sama Morris teki vastaavan tutkimuksen Lontoon postin työntekijöistä. Konttorissa istuvat postivirkailijat olivat huomattavasti sairaampia kuin ulkona liikkuvat postinkantajat.
Sivulla 40 on hyvä neuvo sinulle joka olet menossa tärkeään neuvotteluun tai pelaat kohta shakkia vaikean vastustajan kanssa – mene luontoon ja tee 20 minuutin kävelylenkki, se parantaa aivojen toimintaa. (Tiedän sattumalta että shakin maailmanmestari Magnus käyttää tämmöistä keinoa!)
Lopussa kirjoittajat antavat katsauksen intervalliharjoituksiin. High Intensity Interval Training (HIIT) antaa vaikuttavia tuloksia sekuntien – minuuttien pituisilla harjoituksilla.
TIETOLÄHTEET
Kirjan lopussa on viisi sivua lähdeviitteitä (78 kpl), joista ainakin yksi on suomalainen (Karavirta et al (2011) Individual responses to combined endurance and strength training in older adults). Käytetyt lähteet ovat verrattain uusia, suurin osa vuoden 2007 jälkeen julkaistuja.
ANNAN KIRJALLE TÄYDET 5 TÄHTEÄ JA SUOSITTELEN SITÄ LÄMPIMÄSTI
On syntynyt pieni ajatus kääntää kirja suomeksi. Osaako joku antaa vinkkejä miten se onnistuu?
Olen Tapio “Ylipoppamies” Heilala, Norjassa työskentelevä proviisori (apteekkari). Olen turpaduunarin tukijoukkojen ulkomaanreportteri, joka säännöllisesti lähetän lukuvinkkejä terveystieteistä. Innostun luonnossa liikkumisesta ja rakkaana harrastuksena on shakinpeluu.
tapio.heilala@gmail.com
Paluuviite:Paljon kirja-arvosteluja | Turpaduunari
Paluuviite:Vuosi turpaduunarin seurassa | Turpaduunari
Mielenkiintoista havaita, että intervalliharjoittelulla saa kohotettua hapenottokykyä huomattavasti tehokkaammin kuin pitkällä perinteisellä aerobisella harjoittelulla. Lähteet kattavat… Hyvä kirja!!! Antaisin myöskin viisi tähteä.