OPETUSJAKSO NUMERO 2
Tällä opetusjaksolla tarkastelemme niitä mahdollisuuksia mitä meillä jokaisella on arvioida kriittisesti mediassa esiintyvää terveyteen liittyvää kirjoittelua. Kaikki ei nimittäin välttämättä ole totta mitä lehdissä, TV:ssä, internetissä on tarjolla. Miten vaikeaa terveysväitteen tarkistaminen on? Mikä tieto on hyödytöntä? Edistääkö jaossa oleva tieto ymmärrystäni asiasta? Miten käyttäisin tietoa? Uskomukset voivat olla virheellisiä.
Tässä on jaossa aika paljon tietoa, joka voi aluksi olla vierasta sinulle ja vaikeaselkoistakin (kysy lisää pääopettajalta!), mutta kun tuskailet tehtävien kimpussa (katso alla!), opit koko ajan lisää!
Heti aluksi haluan sanoa, että pidän suuressa arvossa länsimaista tiedettä. Se on pisimmälle viety järjestelmä ymmärtää ihmisen terveyttä ja hoitaa sairauksia. Helpoimmalla pääsee, jos ottaa länsimaisen tieteen ohjenuoraksi elämään. Se ei tarkoita sitä, että länsimainen tiede olisi aina oikeassa. Päinvastoin näen paljon puutteita länsimaisessa tieteessä. Mutta se on paras selitysmalli mikä meillä on ja tietoa on niin valtavasti jo nyt kasassa, että on vahinko olla hyödyntämättä tätä valtavaa kerättyä tietomäärää. Esimerkiksi länsimainen terveystieto on kerätty tieteelliseen kokoteksti- ja viitetietokantaan nimeltä PubMed. Siinä on tällä hetkellä yli 25 miljoonaa tieteellistä artikkelia.
Niinkään ei pidä ajatella, että jos tutkimus on PubMedissä, silloin se on varmasti pätevää tietoa. Todennäköisesti osa PubMedin tietoaineistosta on harhaanjohtavaa. On mahdotonta sanoa miten suuri osa tiedosta on virheellistä, mutta taatusti löytyy tietoa, joka tarkentuu koko ajan. Puhutaan siis siitä miten tieteelliselle tiedolle voidaan antaa tietty status tai arvo. Se status yleensä saavutetaan julkaisemalla tutkimus mahdollisimman arvovaltaisessa tiedelehdessä. Tosin tämäkin asia natisee liitoksissaan. Arvovaltaisistakin julkaisuista on jouduttu poistamaan jälkikäteen artikkeleita (ainakin sähköisestä julkaisusta), jotka ovat osoittautuneet väärennöksiksi!
Valitettavasti raha ohjaa länsimaista tiedettä hyvin vahvasti. Koska tieteelliset kokeet ovat monimutkaisia ja tarvitaan usein kalliita analyysilaitteita, vain harvoihin tutkimussuuntiin on varaa panostaa edes hieman huolellisemmin. Mieluusti näkisin paljon enemmän ravintolisätutkimuksia kuin lääketutkimuksia, mutta kuka maksaa ravintolisätutkimusten aiheuttamat kulut? Monesti lääkeyhtiöt panostavat lääketutkimuksiin, mutta eivät juurikaan ravintolisätutkimuksiin. Lääkeyhtiöitä kiinnostaa enemmän kallis, synteettinen syöpälääke kuin kiistanalainen ruokasoodan ja sitruunamehun yhdistelmä tai havupuu-uutteen mahdollinen vaikutus syövän hoidossa. Tutkimustiedolla tehdään politiikkaa, bisnestä ja vaikutetaan rahoittajiin, päättäjiin ja tavallisiin ihmisiin.
On olemassa valtavasti sellaista tietoa mikä on siirtynyt sukupolvelta toiselle tradition muodossa ja sitä on usein riittämättömästi tutkittu. Lisäksi on olemassa länsimaisen tieteen ulkopuolella kokonainen rypäs muita tiedesuuntauksia, joita myös voi pitää arvossa tai ainakin varteenotettavana tietoperintönä sukupolvelta toiselle. Ajattelen esimerkiksi monituhatvuotista kiinalaisen lääketieteen tietomäärää tai intialaista terveydenhoitojärjestelmää, ayurvedaa. En lähtisi näitä vakiintuneita terveyskäytäntöjä kovin heppoisin perustein kritisoimaan. Niihin kannattaa tutustua ja ottaa käyttöön soveltuvin osin. Länsimainen tiede on ollut yllättävän vähän kiinnostunut näistä edellä mainituista terveydenhoitojärjestelmistä. Se on suuri vahinko ja taas raha näyttelee merkittävän suurta osaa. Vain osa esimerkiksi kiinalaisen lääketieteen tutkimuksista päätyy PubMediin. Myös kielimuuri voi olla esteenä tiedon levitykselle. Kiinan kielellä julkaistu tutkimus ei mahdollisesti saa yhtä suurta maailmanlaajuista huomiota kuin englannin kielellä julkaistu artikkeli.
Kriittisyys jaossa olevan terveystiedon suhteen ei saa olla pelkkää negatiivisuutta ja häiriköimistä, vaan sen pitää olla ihan keskeistä akateemisessa työssä. Tässä suhtaudutaan uusiin väitteisiin aluksi epäluuloisesti, toistaen mieluusti kokeet joko täysin identtisellä tavalla tai hieman muuttaen ja soveltaen. Kun riittävästi saadaan samansuuntaisia tuloksia, voidaan saada parempi varmuus esimerkiksi jonkun lääkkeen vaikutuksesta tai terveysilmiön merkityksestä. Väärin olisi kuitenkaan jäädä lepäämään laakereille kun on saatu ”täysi” varmuus jostakin. Aina voi tulla yllätyksiä vastaan, eli koko ajan kannattaa olla kriittinen tiedon suhteen. Valitettavasti aika harvat tiedemiehet ovat riittävän itsekriittisiä ja päästävät näkemyksensä julkisuuteen joskus liian aikaisessa vaiheessa. Sitten puolustetaan sitä omaa näkemystä joskus ihan viimeiseen asti, ennen kuin myönnetään, että oltiin väärässä!
Kuuluisa esimerkki tiedon yllätyksellisyydestä on valkoisen joutsenen teoria. Pidettiin varmana, että maailmassa on vain valkoisia joutsenia, mutta sitten koitti se yllätyksellinen päivä, jolloin löytyi ensimmäinen musta joutsen Australiasta. Mustia joutsenia löytyi pian lisää ja niitä olikin sitten niin paljon, että luovuttiin teoriasta, että kaikki joutsenet ovat valkoisia. Näin voi käydä minkä tahansa teorian kanssa! Tieteeseen kuuluu tärkeänä asiana itsekorjautuvuus, eli jos havaitaan, että jokin asia ei pidä paikkaansa, se osoitetaan vakuuttavin koejärjestelyin tai järkeilleen, ettei se voi pitää paikkaansa. Silloin aiempi virheellinen käsitys menee taka-alalle ja vallitsevaksi jää ajankohtaisin tietoa aiheesta. Tiedeuutisten yhteydessä tämä näkyy esimerkiksi sanontana: ”Nykykäsityksen mukaan asia on näin…”
On siis syytä olla kriittinen kaikkea tiedettä ja tietoa kohtaan. Kompromissina tässä pitää olla se, että suoranaisiin ”lainalaisuuksiin” (painovoima on olemassa, kuuma liesi polttaa sormen jos siihen koskee, vesi sammuttaa janon) ei uhraa kriittisyysenergiaa, vaan panostaa vähän epävarmempiin asioihin sen kriittisyytensä (kolesterolilääkkeet ovat tarpeellisia kaikille?, sokeri on hyvää ja terveellistä energiaa?, voi tukkii verisuonet?).
TEHTÄVÄ 5 on jaossa aktiiviopiskelijoille (ilmoittaudu jos haluat mukaan!)
Pitääkö kaikki tieto varmistaa ja selvittää tieteellisesti? Voiko jokin asia, ilmiö, hoito tmv. olla totta ja toimivaa vaikka sitä ei ole testattu tieteellisesti?
Vastaan tuohon siten kuin minä biologina (väitellyt tohtoriksi vuonna 1987) sen ymmärrän ja mihin olen tottunut tiedemiesurani aikana luottamaan.
a) Terve maalaisjärki. Olen aina luottanut terveeseen maalaisjärkeen (kaupunkilaisfiksuuteen?) tiedenäytön lisäksi. Voiko esitetty asia tai ilmiö millään muotoa olla järkevän tuntuista? En näe mitään estettä sille, että maalaisjärkevästi voidaan päätyä oikeaan tulokseen terveystiedon oikeellisuudesta. Mutta se ei yksin riitä.
b) Tiedenäyttö on tarpeen. Jos tieteestä ei löydy tukea, jollekin ilmiölle olen vaistomaisesti hyvin kriittinen ilmiön suhteen. Esimerkiksi salaliittoteorioiden mukaan taivaalla esiintyvät ns. kemikaalivanat ovat Yhdysvaltojen tiedustelupalvelujen ja sotakoneiston juonittelua missä haitallisia kemikaaleja kylvetään lentokoneista pahaa aavistamattomien ihmisten päälle. Tarkoituksena olisi mukamas muokata ilmastoa ja aiheuttaa väestölle kaikenlaisia terveysongelmia. Kun tälle asialle hakee tutkimusnäyttöä huomaa sen lähes täysin puuttuvan tai sitä tulkitaan vääristellen. Meidän päällemme ei todennäköisesti kylvetä mitään kemikaaleja lentokoneista. Ainakaan siitä ei ole tutkimusnäyttöä saatavilla. Kuva-aineistoa löytyy toki, mutta tietäen miten helposti kuvia voidaan nykyään manipuloida, olen päättänyt säilyttää kriittisyyteni kemikaalivanojen suhteen ja lentokoneiden perässä näkyvät vanat ovat todennäköisesti suurelta osin luonnollisia lentokoneen liikkeeseen kuuluvia ilmiöitä (tiivistymisvanoja).
Käytännössä ainoa järkevä tapa arvioida tiedettä on ns. länsimainen tiedekäsitys. Tunnen toki jonkin verran täydentävän tieteen (vaihtoehtoisen tieteen) traditioita, mutta valitettavasti näistä traditioista on vaikeampi saada selvää. Länsimaisessa tiedekäsityksessä riittää pohdittavaa yllin kyllin useimmille meistä. Päätämme siis pysytellä sen tiedekäsityksen piirissä.
Jo ylioppilaana, korkeakouluopiskelijana, väitöskirjaa valmistellessani ja sitä menestyksellisesti puolustaneena sekä sittemmin Suomen Akatemian nuorena tutkijana opin tunnistamaan länsimaisen tieteen hyödyt yhteisissä tiedeponnisteluissa. Tästä nimittäin paljolti on kyse:
”Keräämme yhteistä tietopankkia luonnonilmiöistä, sairauksista, lääkkeistä, erilaisista hoidoista jne., jotka sitten kartuttavat tietomäärää ja antavat mahdollisuuden viedä tutkimusponnisteluja eteenpäin.”
Minä rakastan tietoa! Olen aina rakastanut. En kerta kaikkiaan ole tiedevastainen, en myöskään ole lääkevastainen. Sen sijaan olen tiede- ja lääkekriittinen ja suhtaudun terveysajatteluun ja totuuteen intohimoisemmin kuin suurin osa muista terveysvaikuttajista.
Voin kirjoittaa ja ottaa kantaa tiedeasioihin rohkeammin kuin moni muu tutkijakollega. Kollegani joutuvat käyttäytymään siististi koska heillä saattaa olla virka tai he ovat hakemassa apurahoja esim. lääkeyhtiöiden ylläpitämistä rahastoista. Ei silloin välttämättä kirjoiteta blogitekstejä lääkkeiden haittavaikutuksista, vaan toteutetaan kirjoittamistarve painottaen niitä asioita, joilla voidaan edistää uraa tai turvata jatkorahoitus tutkimuksilleen.
Mutta nyt sitten lähdemme erottamaan huuhaa-tiedon aidosta tieteestä. Se tapahtuu yksinkertaisimmillaan tutustumalla tieteellisiin työskentelytapoihin.
Kun huomaan, että jotakin tuotetta mainostetaan, jotain ilmiötä pidetään terveellisenä tai ilmoitetaan jokin yllätyksellinen havainto, pyrin ajankäytön sallimissa puitteissa etsimään asialle tieteellistä vahvistusta. Se on kovaa työtä ja vaatii hyviä istumalihaksia. Työkaluja löytyy, mutta niiden käyttö vie aikaa.
Keskeinen työkaluni ei ole Google -hakukone, vaan se on vanha kunnon PubMed, joka on valtavasti kehittynyt viime vuosina. Kehitystyö tämän länsimaista tietoa (ja täydentävääkin tietoa!) keräävän tietopankin ympärillä on ollut aivan välttämätöntä, sillä tietomäärä on niin valtava, että oudotkin ilmiöt tuottavat tuhansittain tieteellisiä hakuosumia (eivät kuitenkaan energiahoidot, reikit, kemikaalivanat sun muut hömpötykset).
Ylipäänsä luotettavin tiedon etsimisen kriteeri on:
”Onko tiedosta havaintoja PubMedissä?”
Poistan varmistimen ja ammun alas huuhaan heti jos PubMed, eli Yhdysvaltain kansallinen lääketieteellinen kirjasto, ei löydä yhtään mitään asiasta (varmistan tietenkin onko hakusanani oikein kirjoitettu ja relevantti sellainen). PubMed sisältää tällä hetkellä yli 25 miljoonaa lähdeviittausta biolääketieteelliseen kirjallisuuteen. Huikea määrä!
Hallitakseni tällaista valtavaa tietomäärää, minun ja sinun on syytä ottaa hyöty irti käyttöä helpottavista seikoista. Kokeile vinkkejäni!
Esimerkinomaisesti käyn nyt läpi miten pitäisi suhtautua erääseen Bemer -laitteeseen, jonka pitäisi lisätä ääreisverenkiertoa ja auttaa saavuttamaan parempi terveys sekä edesauttaa palautumista sairaudesta ja kovasta liikunnasta. Voiko sen käyttöä suositella?
Syötän PubMediin (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/ ) hakusanan ”bemer”. Siitä on tosi vähän hyötyä. Saat 116 hakutulosta (tämä on erittäin vähän, esim. ”x-ray” tuottaa 1 051 931 hakutulosta), joista osa näyttäisi olevan Bemer -nimisen tiedemiehen hakutuloksia. Käyttäen PubMedin hakuoptiota Advanced tuotan hakusanan ”bemer[Text Word]” ja huomaan sen auttavan jo aika paljon. Näkyviin tulee 9 tiedeviittausta ja osa niistä ihan käyttökelpoisia.
Bemeristä paljastuu siis, että sitä on ilmeisesti hyvin vähän tutkittu ja julkaisuja ei ole kovinkaan merkittävissä tiedelehdissä. Aika helposti vetää sen johtopäätöksen, että laitteesta tuskin on hyötyä tämänhetkisen tiedon valossa.
Kysyn muutamalta tutulta, jonka tiedän käyttäneen Bemer -laitetta, onko ollut hyötyä. Saan kuulla laitteen toimivan. Saan myös kuulla, että laitetta myydän verkostomarkkinoinnin kera. En voi pitää kovinkaan luotettavana sitä tietoa minkä saan ystävältäni. Hänhän saattaa olla tässä Bemer -bisneksessä mukana.
Bemer -laite ei myöskään ole niin vanha, että siitä olisi olemassa ei-tieteellistä traditiota. Esimerkiksi jotkut luonnosta löytyvät yrtit ovat kautta aikojen traditioiden kautta siirtyneet hoitokäytäntöihin ilman sen enempää tutkimuksia. Lähes poikkeuksetta pitkään käytössä olleet luonnon parantavat yrtit ovat sitten moderneissa tutkimuksissa osoittautuneet toimiviksi. Tästä asiasta enemmän seuraavissa osioissa.
Paras varmuus Bemer -laitteen käyttökelpoisuudesta saadaan kun tehdään seuraavanlainen haku käyttäen Clinical Queries -vaihtoehtoa (löytyy kohdasta More Resources): http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/clinical/?term=bemer[Text%20Word]. Nyt tulee näyttöön 5 tutkimusta, jotka minäkin helposti jaksan kahlata läpi. Osoittautuu, että yksi näistä hakutuloksista ei käsittele Bemer-terapiaa, joten urakka helpottuu vielä enemmän.
Näistä neljästä tutkimuksesta mielenkiintoisin lienee vuonna 2009 tehty RCT-tutkimus (satunnaiskontrolloitu tutkimus). Selviää, että se oli pilottitutkimus, joka osoitti pientä parannusta MS-potilaiden uupumuksessa kun käytettiin Bemer -laitetta kuuden viikon ajan. Tutkijat toivoivat lisätutkimuksia. Toinen kohtalaisen kiinnostava artikkeli on vuonna 2013 julkaistu katsaus Bemer -terapian käyttökelpoisuudesta. Valitettavasti julkaisusta ilmenee, että kyseessä on kyselytutkimus missä asiakkailta on kysytty onko Bemeristä ollut apua. Vastaus on tietenkin, että Bemeristä oli hyötyä. Olisikohan tutkimus julkaistu lainkaan, jos tulos olisi ollut huonompi?
Yritin tässä satunnaisen esimerkin avulla osoittaa, että huuhaaksi leimaamani Bemer-terapia, pysy huuhaana niin kauan kunnes löytyy vakuuttavaa kliinistä näyttöä sen puolesta, että Bemer toimii. Mieluusti tutkimus saisi ilmestyä laajasti lääkäreiden ja tutkijoiden käytössä olevassa julkaisusarjassa.
Valitettavasti joudun aiheuttamaan mielipahaa niille, jotka pitävät Bemer -laitteen käyttöä hyödyllisenä. Tämä perustuu siihen yksinkertaiseen seikkaan, että laitetta ei ole riittävästi tutkittu. Niele kiukkusi, ystävä hyvä! Heti kun laitteen käytöstä on runsaasti tutkittua tietoa, saatan muuttaa mielipidettäni Bemer -laitetta suosivampaan suuntaan.
Länsimaisen tieteellisen menetelmän mallia voidaan tietenkin hyödyntää muillakin tavoin kuin PubMed -kyselyillä. Kaikki sellaiset tiedonlähteet (kirjat, yksittäiset tiedejulkaisut), jotka edistävät systemaattisen satunnaiskontrolloidun tiedon ja kriittisen tarkastelun tuomaa ymmärrystä tieteellisestä ilmiöstä, ovat hyödyksi.
Minulla on tapana lukea vertaisarvioituja tiedeartikkeleita. Näissä jutuissa tiedemies pistää itsensä likoon. Hän kertoo siitä havainnosta minkä hän on tehnyt ja toivoo, että hänen keräämänsä todistusaineistonsa riittää vakuuttamaan lukijakuntaa kokeilemaan menetelmää tai ilmiötä (mikäli mahdollista) ja mahdollisesti toistamaan saavutetut tulokset, jolloin saadaan toiselta taholta varmuus tiedon oikeellisuudesta.
Ongelmana näissä tutkimuksissa on se tutkimusharha, joka syntyy esimerkiksi rahoittajan taholta. Tätä harhaa on yritetty kaikin tavoin kitkeä pois, mutta edelleen pidän tätä suurena ongelmana erityisesti lääketutkimuksissa.
Eli, jaloimmissakin tutkimuspyrkimyksiissä piilee vaaroja. Todella tunnetut julkaisut pyrkivät nykyään varmistamaan kaikin tavoin, ettei vilppiä ja harhaa pääse syntymään. Roistomaista tulosten manipulointia on esiintynyt ja esiintyy todennäköisesti edelleen. Rahan kiilto silmissä tutkija painottaa epäterveellä tavalla edustamiansa näkökantoja asiassa. Sinun ja minun on lähes mahdotonta selvittää onko tehty vilppiä. Pitää luottaa tarkastusprosessin tehokkuuteen (tiedemiehet valvovat toinen toisiaan ja jakeluun päästetään vain aidosti tiedettä edistävä tieto).
Tuttu ilmiö on, että yksi tutkimus sanoo tätä ja toinen ihan toista. Mihin voi enää luottaa? Tutkimuksia voi tehdä niin monella eri tavalla ja asioita voi painottaa tiettyyn suuntaan. Erityisesti kannattaa olla varuillaan lukiessaan lehdistötiedotteita. Nämä tiedotteet on saattanut laatia yliopiston käyttämä mainostoimisto, koska tutkijan painottamat asiat saattavat olla liian teoreettisia ja tylsiä. Noukitaan yksittäisestä tieteellisestä havainnosta esille jokin ”myyvä” juttu.
Kaikista yllä mainituista puutteista huolimatta ei ole parempaa metodia kuin länsimaisen tieteen tarkastelu esimerkiksi käyttämällä työvälineenä PubMediä.
PubMedin lisäksi löytyy muutamia hyviä muita tietopankkeja, joita suosittelen testaamaan. Valitettavasti nämä työkalut ovat enimmäkseen englanninkielisiä.
TEHTÄVÄ 6 on jaossa aktiiviopiskelijoille.
Lopuksi professori Juhani Knuutin erinomainen terveysväitteiden tarkistuslista:
Valitettavasti terveysväitteen tarkistaminen on työlästä. Se ei onnistu helposti ja nopeasti eikä ilman kokemusta. Tämä lienee syy siihen, että netissä on niin runsaasti terveyteen liittyviä virheellisiä väitteitä, joita ei kukaan jaksa oikaista. Olisiko helpompi lähestyä asiaa toisesta näkövinkkelistä? Jospa me kaikki somessa toimivat ryhtyisimmekin yhdessä arvioimaan terveysväitteitä ja vaatimaan kunnollisia perusteluja kirjoitusten tyhjille väitteille. Ainakin joukkovoimaa riittäisi. Mutta mitkä seikat sitten viittaavat siihen, että terveysväite on todennäköisesti huuhaata?
1) Superlatiivit. Kun artikkelissa käytettään esim. sanoja ”mullistava”, ”täysin uudenlainen”, ”kohu-”, kannattaa väitettä vakavasti epäillä. Tiede etenee pienin askelin, ei harppauksin ja uusi tieto on tyypillisesti vanhaa hieman muuttavaa tai vahvistavaa, mutta hyvin harvoin mullistavaa. Kun näin väitetään, useimmiten se ei ole totta.
2) Uuden hoidon tai dieetin väitetty vaikutus on parempi kuin voisi ennakolta olettaa. Kun jokin vaikuttaa paremmalta kuin voisi kuvitella, se yleensä ei ole sitä.
3) Salaliitto. Jos artikkelissa vihjataan, että hoitoa ei ole aiemmin otettu käyttöön, koska teollisuus ja viranomaiset salaavat sen jostakin, esim. kaupallisista syistä. Jos oikeasti olisi jokin uusi tehokas hoito olemassa, mikään mahti ei tänä some-aikana pystyisi sitä pitämään salassa. Ja mikä olisikaan se motiivi, jolla viranomaiset haluaisivat uuden tehokkaan hoidon salattavan?
4) Vaikutusmekanismi puuttuu. Mikäli jollakin hoidolla on hyvä teho mutta ei ole mitään tietoa millä tavalla se vaikuttaa, se ei yleensä pidä paikkaansa. Vaikka maitoa hapattamalla saataisiinkin jonkinlainen terveystuote, ei sillä voi hoitaa raudan puutteesta johtuvaa anemiaa sillä maidossa ei ole rautaa.
5) Vaikutusmekanismi on liian täydellinen. Esim tietty yhdiste ei voi viedä kudoksiin happea ja ravintoaineita ja sieltä takaisin tullessa tuoda kuona-aineita. Ja jos hoito vaikuttaa moniin toisiinsa liittymättömiin sairauksiin ilman järkevää linkkiä, ei se myöskään ole uskottava.
6) Uuteen väitteeseen liitetään jokin gurun nimi, joka on tyypillisesti ”Tohtori XX, Y:n yliopistosta”. Guru on tyypillisesti ulkomaalainen ja jostakin tunnetusta yliopistosta. Nopeasti Medlinesta tarkistamalla guru ei ole tyypillisesti tuottanut mitään tieteellisiä julkaisuja.
7) Väitteiden perusteeksi ei esitetä mitään julkisesti löydettävissä olevia tutkimuksia. Viitteethän voisi helposti tarkistaa Medlinesta (PubMed) taikka Web of Sciencesta ja kupla puhkeaisi. Yleensä epäilyttävissä artikkeleissa viitteenä käytetään samaisen gurun mielipidekirjoituksia taikka kirjoja, jopa kirjoittajan omia aikaisempia blogikirjoituksia. Tieteen perusolemukseen kuuluu, että viitteisiin voi vapaasti kuka tahansa tutustua ja todentaa, että viitatut tutkimukset ovat käyneet läpi asiallisen vertaisarvioinnin.
8) Kirjoittajan sidonnaisuudet. Liittyykö kirjoittajan toimintaan jokin tuote, jota hän myy samalla kun kertoo näistä ihmeellisistä vaikutuksista? Hyötyykö hän suoraan taikka epäsuorasti tämän uuden terveysväitteen seurauksista esim lisääntyneenä myyntinä taikka asiakasvirtana? Myös näennäisesti halvan tuotteen kassavirta voi olla suuri yksittäiselle toimijalle.
9) Onko tuota väitettä joku muu tutkinut ja vahvistanut? Jos ei, epäile. Tieteen perusperiaatteisiin kuuluu, että kaikki löydökset tulee pystyä toistamaan toinen riippumaton tutkija. Jokainen väite tulisi olla myös jollakin järkevällä tavalla olla kumottavissa, jos se ei olisi totta. Jos väitettä ei millään tavalla pysty edes testaamaan, se ei perustu tietoon vaan uskoon.
10) Väittäjän asiantuntemus aiheesta. Tätä ei ole helppo arvioida sillä tyypillisesti puuttuvasta koulutuksesta ei kerrota vapaaehtoisesti. Toisaalta tohtori voi olla saanut arvonsa ihan muulta alueelta eikä pätevöitä häntä väitteen alueelle. Myöskään asianmukainen koulutus ei välttämättä tee kirjoittajasta objektiivista; eikä puuttuva koulutus tee kirjoittajasta epäluotettavaa. Yksi tyypillinen piirre itse itsensä guruksi nostaneilla on se, että he ovat aktiivisia useilla aloilla samanaikaisesti; ja kaikilla niillä yleistä käsitystä vastaan.