Iltalehti insuliinia ihmettelemässä

Olen viime vuosina kirjoittanut paljon tyypin-2-diabeteksesta ja insuliinista, mutta niin ovat valitettavasti muutkin. Tällä kertaa Turpaduunarin tutkivan tiimin silmiin osui lehtikioskista ihmeellinen Iltalehti toivottomana torstaina 9.04.2015, ja päänsärky oli taattu pitkäksi aikaa.

Vaikka Iltalehteä kustantava Alma-Media ei olekaan aina maaseudun paras tulevaisuus, niin lehdestä löytyi täyttä puuta heinää ja muutama vesiperä. Kokonaisen aukeaman kattava juttu oli otsikoltaan lupaavasti “Läski tuhoaa sisäelimet”.

Nythän on niin, että valtamediassa on oikein esimies-organisaatio, joten koululääketieteen propaganda ei mitenkään vahingossa pulpahda painomusteen seasta kenenkään huomaamatta. Kun Iltalehti valehtelee törkeästi insuliinista, niin toimittaja Tarja Kivimäki on vain murunen siinä ketjussa, joka on hänen yläpuolellaan.

Tarjan pään päältä löytyy Lifestyle-toimituksen julkaisupäällikkö muotiblondi Miina Lange sekä kravattimiehet päätoimittaja Petri Hakala ja kustantaja Kari Kivelä.

Tarkkaan lukemalla Turpaduunarin tutkiva tiimi löysi Tarja Kivimäen artikkelista myös viisaita virkkeitä, joten siteeraan niitä kumpaakin:

”Monet yhdistävät rasvamaksan liikaan juomiseen, vaikka useimmiten on kyse liiasta syömisestä. Ylipaino on alkoholia yleisempi syy rasvamaksaan, joka on tavallisin maksasairaus.”

Väärät ruokatavat ovat todellakin laaja ja leveä ongelma, mutta jutun ehdottamat ratkaisut eivät kyllä noudata mitään tällä planeetalla tutkittua lääketiedettä, vaan ihan aitoa suomalaista roskatiedettä. Iltalehden virallisen Lifestyle-linjan mukaan suolan vähentäminen ja monilääkehoito auttaa, kun ylipainoisella sohvaperunalla on muka liian vähän insuliinia veressä ja haima sekä munuaiset alkavat paukkua kuin Teuvo Hakkaraisen henkselit.

Insuliinin toimintaan liittyvät väärinkäsitykset ovat sen verran yleisiä, että Turpaduunari silmäili kauhuissaan tuoretta Duodecim-julkaisua nimeltä “Diabetes”. Opus on yli 600 sivua puhdasta Käypä Hoito -propagandaa ja insuliini-mainontaa. Turpaduunaria on pyydetty kirjoittamaan arvio kirjasta. Sekin asia tulee tässä jutussa hoidettua. Mikäli vain suinkin toivun tästä lukukokemuksesta, saatan myöhemmin tarjota lisää tietoa kirjan sisällöstä.

Kirjan tasosta kertonee jotain se, että hakemisto kirjaa perättäisinä hakusanoina esimerkiksi Humalog, Humalog Mix, Humulin NPH ja Humulin Regular. Se mitä hakemistosta ei löydy on esimerkiksi lääketieteelliset termit kuten albumiini, GLUT4, lipogeneesi, lipolyysi ja somatostatiini. Päätoimittaja ja pääasiallinen kirjoittaja Pirjo Ilanne-Parikka oli kuunnellut herkällä korvalla mitä lääkeyhtiöt Eli Lilly, Novo Nordisk ja Sanofi haluavat lääkäri-jumalien ja tavallisen rahvaan tietävän.

Kun siis diabetes-alan virallinen kirjallisuus on pelkkää roskatiedettä, ei tietenkään ole hirveän suuri ihme että bodaavan naistoimittajan artikkelin taso on aivan lannoite-osastoa eli sitä ihteään.

Kansansivistyksen kivikkoisella korpitiellä minua auttaa vaihteeksi talouspoliittinen erityisavustajani Birdie, joka harmaa parta heiluen saa taas kertoa logistiikan ja urheilulääketieteen yhtymäkohdista. Piiskailmiö eli Bullwhip Effect osuu tähänkin kohtaan kuin Ewa Wahlströmin nyrkki Natalia Aguirrellan palleaan. Onneksi olkoon Ewa MM-tittelistä!

Birdie jaksaa tähän väliin muistuttaa, että esimerkiksi Nassim Talebin kirjoittamasta talousmatematiikkaa käsittelevästä kirjasta “Antifragile” löytyy sellaisia hakusanoja kuten antibiotics, cancer research, diabetes, hypertension, iatrogenics, nutrition, statins ja muuta vastaavaa. Taloustieteilijät kirjoittavat lääketieteestä paljon fiksummin kuin Pirjo Ilanne-Parikka tai Tarja Kivimäki.

Tarkempaan pureskeluun otamme kuitenkin seuraavaksi uuden sitaatin Iltalehden ja Tarja Kivimäen aivoituksia, ja sitten kerromme miten asiat oikeasti ovat tiedejulkaisujen mukaan.

”Insuliini on haiman tuottama hormoni, jonka tehtävänä on siirtää veressä oleva sokeri elimistön polttoaineeksi. Veressä oleva sokeri on peräisin ruoasta ja juomasta. Insuliini säätelee myös maksan sokerituotantoa.”

Lukutaitoinen loogiseen päättelyyn kykenevä kansanosa (siis pois lukien lääkärit ja poliitikot) huomaa helposti, että Tarja Kivimäen artikkelin mukaan maksa tuottaa sokeria mutta se ei kulkeudu vereen, koska vain ruoan ja juoman sokeri kulkeutuu vereen. Koska ruoasta saatua sokeria tarvitaan insuliinin avulla elimistön polttoaineeksi, Aatami ja Eeva kuolivat jo ensimmäisen yön aikana koska eivät syöneet nukkuessaan. Älyllinen ihmisrotu on siis jo kuollut sukupuuttoon.

Koska minä kuitenkin omasta mielestäni olen elossa ja tällä hetkellä kirjoittamassa juttua Iltalehden aivopesusta, ei Tarja Kivimäen tekstissä voi olla mitään järkeä.

Otetaan tähän Birdien vertaus insuliinista ja arvonlisäverosta. Arvonlisäveron kiero ideahan on siinä, että vain loppukulutuksen yhteydessä vero lankeaa maksuun. Koska varastoon jäävästä tavarasta ei makseta veroa, kaupan kannattaa laajentaa peltomarketteja ja myydä niissä pakastettua ruokaa, joka on tehty jo puoli vuotta aikaisemmin.

Japanilaisesta liikkeenjohto-kulttuurista Birdie heittelee useitakin hauskalta kuulostavia termejä, mutta Kanban on lääketieteen kannalta hyödyllisin. Kanban tarkoittaa, että logistiikka-ketju trimmataan toimivaksi niin pienillä varastoilla kuin toimitusvarmuutta vaarantamatta on mahdollista. Turhat läskit karsitaan taseesta, mutta hommia painetaan täysillä silloin kun on kysyntää. Kamaa ei kärrätä varastoon varastomiesten työllisyyden takia.

Oikeasti insuliini ei siis siirrä sokeria polttoaineeksi, vaan auttaa varastoimaan sokerista saatavia molekyylejä joko glykogeeniksi tai rasvaksi. Tämä sokerin muuntuminen läskiksi on tavalliselle aivopestylle lääkäriuskovaiselle yksi tieteen vaikeimmista asioista tajuta. Tähtitieteestä kuulee kyllä metrossa henkeviä keskusteluja samaan aikaan kun ylipainoiset teinitytöt toisaalla juovat energiajuomaa ja ihmettelevät miten heidän 96-vuotias isoisoisoäitinsä käyttää voita ruoanlaitossa. Yäk, sehän lihottaa. Rasva on ihan kauheata.

Lipogeneesi on nimeltään tämä prosessi, jossa sokeri muuntuu rasvaksi, mutta Duodecimin Diabetes-kirja ei siis tunne moista hakusanaa. Sivulla 60 kyllä mainitaan että glukoosi voi muuttua rasvaksi, mutta virallista lipogeneesi-termiä ei kirjasta löydy. Samalta sivulta 60 löytyy myös seuraava lause:

”Kaikki elimet käyttävät verensokeria.”

Pirjo Ilanne-Parikka ja Tapani Rönnemaa ovat sen verran tiukan lauserakenteen kannalla, että sitaatista voisi päätellä asialla olevan oikeasti kenties käytännön merkitystä.

On aika palauttaa asiat maan pinnalle urheilulääketieteen taulukoilla. Eri tehoisten liikuntasuoritusten energian käyttöä on tutkittu sen verran ahkerasti, että kuka tahansa urheilupuolen ihminen tietää, ettei tavallinen konttorirotta käytä lihaksissaan sokeria energiaksi juuri lainkaan. Sydän suosii sekin rasvoja mutta käyttää myös laktaattia, joka onkin hyödyksi kestävyysurheilussa. Terveellä tavallisella perus-pulliaisella 80-90% energiasta tulee rasvasta täysin riippumatta siitä mitä ihminen syö. Vain täysin pielessä olevat hormoniarvot ja muut terveysongelmat laskevat rasvan hyödyntämistä.

Terveellä ihmisellä päivän aikana kuluva sokeri kuluu pitkälti aivojen murkinaksi, ja insuliini ei liity aivojen sokerinkäyttöön sitten pätkääkään. Kunakin ajanhetkenä veressä kiertää noin 5 grammaa sokeria, joten ihan valtavista määristä ei ole kyse. GLUT1-reseptori ei kaipaa insuliinia, koska muutenhan ihmiset kuolisivat nukkuessaan. Ihmisen elimistö on sentään ihan fiksusti muinoin suunniteltu.

Jos kropasta ei löydy riittävää määrää tyydyttyneitä rasvahappoja beeta-oksidaation polttoaineeksi ja tarpeeksi kuljettajaproteiineja kuskaamaan rasvoja oikeaan paikkaan, elimistö kytkee itsensä säästötilaan. Sitten alkaa lihominen, voimattomuus ja masennus. Kaiken tämän mahdollistaa insuliini ja kortisoli, sekä tietenkin virallisterveelliset savolaiset ursulamaiset ravitsemusopit ja työterveyshuollon jakamat ennaltaehkäisevät askeleenlyhentäjät. Mehiläinen ja Lasse Männistö ovat tyytyväisiä, mutta Turpaduunari on hyvin, hyvin vihainen.

Iltalehden Tarja Kivimäki on insuliinista onnistunut myös muotoilemaan seuraavan häikäisevän lauserakenteen:

”Jos insuliinin vaikutus kudoksissa on heikentynyt, insuliinia tarvitaan normaalia enemmän pitämään verensokeri kurissa.”

Tällaisesta passiivirakenteesta voisi helposti päätellä, että 2-tyypin diabeetikko kaipaa siis kipeästi lisää insuliinia Eli Lillyn, Novo Nordiskin tai Sanofin piikistä. Näin Diabetesliitto haluaa asian muotoilla, koska tämä lauserakenne lisää myyntiä.

Aivan vahingossa Diabetes-kirjaan Marja-Terttu Saha on saanut sivulle 428 lauseen jonka voi tajuta jopa oikein (Sahalle voi ennustaa lyhyttä uraa Diabetesliittoa miellyttävänä kirjailijana):

”Insuliiniresistenssi näkyy seerumin suurentuneena insuliinipitoisuutena.”

Kuitenkin tilastojen mukaan 70 tuhatta tyypin-2-diabeetikkoa saa hoidoksi insuliinia vaikka heillä on sitä veressään jo ennestään liikaa. C-peptidikoe kertoisi lääkärillekin insuliinin määrän, mutta eihän sitä koskaan mitata. Pekka Puska on luvannut pelastaa Suomen sokeritautiset, joten insuliini saa luvan lihottaa kansaa. Jutta Gustafsberg saa sen jälkeen laihduttaa kansaa kehottamalla heitä syömään 6 kertaa päivässä ja jättämään rasvan pois. Näin syntyy hyvää TV-viihdettä.

Tämä julma ihmiskoe pumpata niin sanottuihin potilaisiin (luetaan: terveisiin höynäytettäviin) sellaista hormonia jota heillä on ennestään liikaa, repsahti hiljalleen väärille raiteille Suomen liityttyä Euroopan Unioniin vuonna 1995. Tanskalaisen Novo Nordisk -yhtiön detemir-insuliinin tulo markkinoille 2005 teki lopullisen jytkyn. Ylipitkävaikutteisten insuliinien käyttö Suomessa on täysin käsittämättömissä mittasuhteissa.

Liiketaloudellinen näkökulma ihmisen toimintakaavioon on oikeastaan aika nerokas. Peruskäsitteet ovat kysyntä, tarjonta ja kannustin-vaikutukset, ja loppu onkin logistiikka-ketjun hiomista. Meillä on ne tehtaat, varastot, loppukäyttäjät, valtatiet ja kärrypolut sekä jos jonkin sortin liikennevälinettä suhaamassa eestaas.

Prosessikaaviossa tyypin-2-diabeetikolla, jolla insuliini tunkee korvistakin ulos, tavoiteltava vaste on tietenkin insuliinin määrän alentaminen. Tähän sopii lyhyt paasto, harvennetut ateriavälit, liikunta ja karppaus. Näin helppoa se on.

Rautalangasta vääntämällä kerrataan vielä, että insuliini on se piika joka vie ruokaa pakastimeen, eikä se apulainen, joka tuo piristävän voikahvin eteesi. Se ikuinen ongelma on siis missä välissä ehtii käyttää kaikki ne herkut mitä sinne pakastimeen on jemmattu, kun niiden sulattelu on niin hidasta. Älä siis usko kaikkea mitä Iltalehdessä lukee.

Tässä vaiheessa laiskempi lukija voikin jo siirtyä kirjoittamaan kommenttiosioon mielipiteitään diabetes-diskurssin daijuista dimensioista, sillä kommentointi on koko some-maailman suola ja pippuri. Loppuosa jutusta voi tuntua joidenkin mielestä hieman vaikealta.

Talouspoliittinen erityisavustajani Birdie pakotti minut oheistamaan oikein Lontoon murteella kirjoitetun kommentin jonka tunnettu ekonomisti ja fitness-guru Art De Vany kirjoitti talousguru Nassim Talebille. Sitaatti löytyy liitteistä Nassim Talebin kirjasta “Antifragile”. Terminologia voi tuntua vaikealta mutta todistaa, että maapallolla on sittenkin älyllistä elämää.

”Tissue gains are increasing but convex with nutrient intake (the curve is rising, but at a dimishing rate). This has to be the case for the point of origin to be a steady state solution. This implies that weight gain, including fat, is higher at the average intake than it is on a varying intake of the same calories and nutrients. Muscle and fat compete for substrate, so a fatter person will shift nutrient partitioning toward muscle because body fat induces insulin resistance in muscle. Insulin operates in a pulsate release and is far more effective with that pattern than with chronic elevation induced by six meals a day. On the downside, where fat and muscle are lost, the curve is negatively sloped but declines at a diminishing rate (concave). This means you lose more fat feeding intermittently than continuously. The loss at the average intake (six per day keeps the variation of the average small) is less than the loss at the same intake but one that varies between a small intake and a large one. A more subtle point: you lose more weight when you eat at the average than intermittently, but that is because you lose more muscle in chronic deprivation than intermittent deprivation. Intermittent eating yields a superior body composition.”

Voisikos sitä enää helpommin ilmaista. Jotta esimerkiksi Juha “Prosessikaavio” Sipilä asian muistaisi, niin kerrataan, että herätettä ja vastetta ei pidä sekoittaa keskenään. Diabetesliitto tekee parhaansa vakioidakseen muuttujan (insuliinin) ja satunnaistaakseen vakion (verensokerin), mutta Turpaduunarin, Birdien, Art De Vanyn ja Nassim Talebin terveysvinkit ovat juuri toisinpäin: syö riittävän harvoin, riittävän rasvaista ja riittävän vaihtelevasti. Siksi boheemit taiteilijat elävät pidempään kuin Punavuoren kuusi kertaa päivässä syövät terveysfasistit.

Nauti elämästäsi, ei kukaan muu tee sitä puolestasi.

 

Christer Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori

Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/