Elämää ja eturauhassyöpää

Kirjoittaja: Christer Sundqvist

Docendo on julkaissut espoolaisen juristin Hannu Tavion mielenkiintoisia mietteitä eturauhassyövästä. Muistamme ehkä Hannun kertomuksen Studio55-ohjelmassa vuodelta 2010. Vuonna 1998 saatu pelottava tieto on vähitellen muuttunut seesteiseksi hyväksynnäksi. Syövän kanssa voi elää.

Tärkeät lapsenlapset

Muiden vakavasti sairastuneiden tapaan keskeisenä selviytymiskeinona on Hannulla vahva elämänhalu. Hän mainitsee halunsa nähdä lastenlastensa kasvavan ja tekee kaikkensa pysyäkseen elossa. Neljä lastenlasta toimivat kroonisen sairauden vastapainona ja kannustimena selviytyä päivä päivältä syövän kanssa.

”’Tässäkö tämä elämäni sitten oli – en ehtinyt edes nähdä lastenlapsiani.’

Koko pitkän potilastaipaleeni ajan olen toivonut, että muistaisin tämän lauseen aina ja erityisesti silloin, kun olen ollut sairauteni kanssa uudessa, vaikealta tuntuneessa tilanteessa tai elämä on muuten koetellut. Nuo kaksi ajatusta eivät enää näyttäydy mielessäni mustina murheina, vaan ne edustavat nykyisin syvää kiitollisuutta, koska ne eivät ole kohdallani erillisinä tai toisiinsa kytkeytyneinä realisoituneet. Vanhojen asioiden muisteluissa piilee toki myös yksi uhka. Jos eilisen murheellisia ajatuksia alkaa kantaa mukanaan sellaisinaan eikä päivitä tilannettaan, kuten olen itse päättänyt tehdä, voi uhrin rooliin jääminen muodostaa esteen psyykkiselle toipumiselle ja kestävälle tasapainolle. Asiantuntijat ovat alkaneet viime vuosina puhua positiivisesta psykologiasta, jossa ei jämähdetä pelkästään traumanjälkeisen stressin puimiseen, vaan tuodaan esiin uutena näkökulmana trauman jälkeinen kasvu. Pitkään jatkuvan vanhojen traumaattisten kokemusten kaivelun sijaan onkin tärkeää miettiä enemmän positiivisia elämänmuutoksia ja asenteiden muuttumista.”

Kypsää pohdintaa. Niinhän se on, että positiivisuudessa on paljon hyvää. Hannu on löytänyt selkeän syyn elää tasapainoista elämää ja se voi olla tärkeässä roolissa. Onhan hän sinnitellyt sairautensa kanssa jo yli 10 vuotta.

Hannu kirjoittaa, että tieto lapsenlapsen syntymästä kuittasi paljon, teki hiljaiseksi ja syvän kiitolliseksi. Aiemmin koettu oman elämän menettämisen pelko ja uuden uutukaisen elämäntapahtuman riemu kohtasivat. Elämän tarkoituksettomuus oli poispyyhitty. Nyt Hannulla oli tärkeä syy elää.

Onnistunut hoito?

Hannu Tavio pohtii ansiokkaasti tuoreessa kirjassaan onnistuneen syövänhoidon edellytyksiä. Hän miettii sitä mitä kaikkea hoidon onnistuminen
syövän kohdalla merkitsee. Merkitseekö onnistunut hoito vain syövän lopullista parantamista, sen kontrolliin saamista ja eliniän pidentämistä, vai mikä merkitys hyvän elämänlaadun saavuttamisella on vaikkapa vain lyhyeksikin aikaa?

Toive hyvästä elämänlaadusta näyttäisi kiehtovan Hannua ja olen tästä iloinen. Mielestäni pitäisi hyväksyä, että potilas saattaa vastustaa rankimpia koululääketieteen hoitoja juuri sen takia, että hän haluaa säilyttää elämänlaadun mahdollisimman hyvänä. Lyhyempikin laadukas elämä on parempi kuin pitkä piina.

Päästetään Hannu ääneen:

”Tänä päivänä meillä on eturauhassyövästä puhuttaessa tullut paranemisen suhteen esiin uusia tilanteita ja vastauksia. Kun vasta diagnosoitu potilas saa ohjeistuksen ja tekee sopimuksen siirtymisestä aktiiviseen seurantaan, varsinaisia parantavia hoito-onnistumisia ei edes etsitä. Jos ja kun aktiivinen seurantaohjelma riittää hänelle loppuiäksi, tämä hoitolinja on selvästi onnistunut ilman parantavaa elementtiä. Ehkä on kovin yksinkertaistettua sanoa näin, mutta tiedän sen olevan useimpien miesten kohdalla arkitotuus.

Samoin taudin parempaan tuntemiseen perustuvat, tarkentuneet diagnoosit tarjoavat nykyisin mahdollisuuden hoitaa eturauhassyöpää hormonaalisin ja muin peruslääkityksin. Paitsi alkuvaiheessa olevaa myös etenevää eturauhassyöpää voidaan hoitaa näin ilman parantavaa tarkoitusta ja mahdollisuutta. Tavoitteena on vain pysäyttää taudin eteneminen tai hidastaa sen etenemistä. Olisi epärehellistä potilaita ja hoitavia lääkäreitä kohtaan väittää, että tällaiset hoidot eivät sisältäisi myös onnistumisen elementtejä.

Monilla eturauhassyöpäpotilailla tauti muuttuu kroonisluonteiseksi: joko parantaviin hoitoihin ryhtymiselle ei nähdä pakottavaa välitöntä tarvetta, tai parantavaksi tarkoitettu radikaali hoito ei ole tätä tavoitetta saavuttanut. Radikaalihoitojen jälkeisellä kroonistumisella tarkoitetaan, että tautia ei voida enää parantaa nykykonstein, mutta sitä voidaan hallita erilaisin hoidoin ja siten kyetä antamaan potilaille lisävuosia, jopa lisävuosikymmeniä. Vuosien mukana potilaan elämään tuodaan myös hyvinvointia. Kuulun itsekin näihin potilaisiin, ja tämän suuren ryhmän kohdalla voidaan hyvällä syyllä puhua jälleen hoitolinjojen eri vaiheiden onnistumisista ilman paranemista. Tällaiset hoidot antavat meille potilaille ja läheisillemme elämää ja kertovat, että tulevaisuuden toivokaan ei ole riippuvainen vain paranemisesta.

Hoitoa on siis suunniteltu huolella, ja se on onnistunut monella osa-alueella. On realistista ymmärtää, että vielä nykyäänkin useiden lääkehoitojen vaikuttavuus on yleisesti ottaen rajallinen, mutta toisaalta teholtaan hyvin yksilökohtainen. Monien potilaskertomuksissa tulee näkyviin, että kysymys paranemisesta ei ainakaan kaikkien potilaiden kannalta ole lopulta elämän ja olemassaolon syvin kysymys, ei edes edenneen ja levinneen syövän kohdalla.”

Sairauden esille tuomia oivalluksia

Hannu kertoo:

”Totuus taitaa kuitenkin olla, että koska meidän yhteiskunnassamme kuoleminen on nykyisin piilotettu sairaaloihin tai se tapahtuu hiljaisesti vanhuksen kodissa, herkät elämän viimeisten aikojen perinnönjaon hetket ovat tulleet entistä harvinaisemmiksi. Vaikka en usko, että olisin pikaisesti tekemässä kuolemaa, minulla on viime aikoina noussut pintaan tarve kertoa omista suvullisista taustoistani. En yritä kertoa sairausperinnöistä enkä kehitellä sosiaalisia skandaaleja tai kaivaa esiin mitään suuria menestystarinoita, vaan vain kertoa, mistä minä tulen. Tällaisille ajatuksille ei ole aiemmin tuntunut olleen juuri aikaa.”

Kuoleman kohtaamisesta Hannu on mm. tätä mieltä:

”Olen kuullut potilasveljien usein kertovan, että he eivät pelkää kuolemaa, mutta miettivät kyllä sitä, kuinka syöpään kuoleminen lopulta tulisi tapahtumaan. Tämä ajatus tuntuu elävän nykyaikanakin usein hyvin raskaana mielessä: Kuinka kauan ja millaisia kipuja joudun kärsimään? Jäänkö yksin? Itse olen joutunut pakosta välillä puistelemaan tällaisia tulevaisuuttani koskevia ajatuksia pois mielestä, ja paras apu onkin tullut päinvastaisesta suunnasta, taaksepäin katsomisesta. Niin kauan kuin jaksan kääntää ajatuksiani kiitollisuudeksi, koska olen saanut pitkän elämän sairauden kanssa ja katsella lastenlasten varttumista, ei kuolemanuhka ole sumentamassa arkipäivääni. Tässä ei ole kysymys mistään sankaruudesta tai luovuttamisesta, vaan eräänlaisesta mielenrauhasta. Parhaimmillaan se on nöyrää elämän ymmärrystä, sillä kaikkihan me lopulta olemme täällä vain käymässä.

Tänä päivänä eturauhassyövän osalta moniin kroonikkopotilaisiin sopii usein kuultu toteamus, että potilas kuolee useammin eturauhassyövän kanssa kuin sen johdosta. Tämä asia on ruumiinavaustutkimuksiin perustuvaa faktaa, ei vain lohdun rakennuspuita. Kehittyneen palliatiivisen hoidon, oirehoidon ja viimeisten päivien asiallisen saattohoidon arvoa ei myöskään pidä sekoittaa tähän. Vaikka nykyisin puhutaankin paljon eutanasian mahdollisuudesta ja jopa itsemurhista, näissä kuolemaan liittyvissä tavoissa ei mielestäni ole kysymys aidosta valinnan vapaudesta, vaan väsymyksestä elää.

Kuolemasta puhuttaessa on hyvä pitää mielessä, että siinä joudutaan aina turvautumaan toisen käden tietoihin, koska kukaan rajan lopullisesti ylittänyt ei ole joukossamme kertomassa, kuinka se hänen kohdallaan kaikkiaan tapahtui. Olen saanut seurata muutaman läheisen ihmisen ja ystävän elinvoimien hiipumista ja sitä, kun he ovat joutuneet antamaan syövälle periksi, ja saattohoidoksi kutsutun avun antaminen on muuttanut ajatuksiani. Kun syöpähoidot eivät enää tule kysymykseen, vaan voisivat vain aiheuttaa potilaalle haittaa, on edessä uusi tilanne. Kysymys ei ole enää syöpälääketieteen harjoittamisesta potilaalle.”

Suosittelen!

cropped-christer-sundqvist.jpegChrister Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori

Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/ 

4 kommenttia artikkeliin “Elämää ja eturauhassyöpää”

  1. Matti Tolonen

    Eturauhassyöpä ei näy ”tavallisessa” PET-kuvauksessa, mutta kylläkin NaF-PET-CT:issä. (NaF=natriumfluoridi). Primaari eturauhassyöpä ei käytä kasvamiseensa sokeria vaan rasvaa, mutta metastaasit käyttävät sokeria, joten vhh-dieetti on silloin paikallaan. Jos metastaaseissa on NaF-PETIssä näkyvää aktiivisuutta kemoradioterpian (ulkoinen säteilytys + mahdollisesti sisäinen HDR-säteilytys) jälkeen, voidaan antaa infuusiona radiumia XOFIGO-nimisenä valmisteena. Se hakeutuu aktivisiin metastaaseihin ja lama niitä. Näin potilas voidaan saada remissioon tai pysymään siinä.
    Lisäksi on julkaistu uusia kiinnostavia, lupaavia tutkimuksia tiettyjen ravintolisien vaikutusista eturauhassyöpään. Esimekiksi K2-vitamiini estää hormonihoitoresistentin eturauhassyövän etenemistä (Dasari ym. 2018). Se puoltaa K2-vitamiinin käyttöä aggressiivisen eturauhassyövän lisähoitona (noin 300 µg/vrk)
    http://www.tritolonen.fi/artikkelit/263-k2-vitamiini

    Melatoniini ehkäisee ja hillitsee ehkäisee kemosädehoidon haittoja monin eri tavoin (Favero ym. 2018).

    Olen kirjoittanut eturauhassyövän ravitsemushoidosta enemmän tässä katsauksessani
    http://www.tritolonen.fi/artikkelit/43-eturauhassyopa-prostatacarcinoma-ja-sen-ravitsemushoito

  2. Kun tiedetään, että eturauhassyöpä ei näy PET-kuvantamisessa, joka perustuu glukoosiin sidottuun merkkiaineeseen voisi luulla, että sokerilla ei ole siihen juuri mitään yhteyttä. Sokeri, tuo syöpien herkku, maistuu kuitenkin myös eturauhasen syövälle. Se nimittäin ahmii mielellään sitä toista puolikasta sokerista eli fruktoosia:

    Abstract 448: Role of fructose in prostate cancer

    http://cancerres.aacrjournals.org/content/77/13_Supplement/448.short

    ”Transport assays demonstrated that CaP cell lines have a higher capacity to transport fructose compared to benign cell lines. However, glucose uptake was not altered between benign and malignant human prostate cell lines. ”

    ”Our results indicated that expression of the fructose transporters, Glut-5 and Glut-9, was increased in CaP cell lines and in human CaP tissues compared to benign cell lines and benign prostate tissues, respectively. ”

    Sokeri on siis muiden syöpäsairauksien lisäksi pahasta myös eturauhasen syövälle, vaikka verensokerin heilahtelut eivät sitä niin helposti saa villiintymään kuin muita syöpiä. Verensokerin noustessa kuitenkin yleensä myös insuliini ja sen ’serkku’, IGF-1 nousee ja se toimii useissa syövissä kasvun edistäjänä. Niin myös eturauhasen syövässä.

    Insulin-like growth factor-I and prostate cancer: a meta-analysis

    https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2375097/

    Diabetes-lääke metformin hillitsee IGF-1 toimintaa, ainakin tutkimuksissa käytetyssä PC-3 solutyypissä:

    https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0006291X15006464

    Ravitsemuksessa kannattanee ainakin välttää sokeria, mutta lisäksi olisi hyvä pitää veren insuliini- ja IGF-1-tasot alhaalla vähähiilihydraattisella ruokavaliolla, jossa myös vältetään ylikaloreita.

    Mitä kirjaan tulee, niin olipas kerrassaan hienoja ajatuksia elämästä ja sairaudesta!

    1. Hyvä täydennys, Ari.

      Kirja on hienoja ajatuksia täynnä. Tästä kohdasta pidin (s. 116):

      ”Pitäisi miettiä, mitä omasta terveydestä on jäljellä, eikä vain ajatella, mitä sairaus on vienyt pois. John Vikström on pukenut tämän osuvaan lauseeseen: sen sijaan, että keskittyy miettimään, kuinka sairas on, voisi pohtia omalla kohdallaan, kuinka on sairas. Miten elää arkeaan kroonistuneen syövän kanssa?”

  3. Paluuviite: Paljon kirja-arvosteluja - Turpaduunari

Olisi kiva kuulla kommenttisi!