Ihmislähtöinen urheiluvalmennus

Kirjoittaja: Christer Sundqvist

Rakkaat ”urheiluhullut” ystäväni! Teille on kirjoitettu mainio kirja (ERKKA – Elämän peliä, Fitra 2019).

Rakkaat ”elämänhullut” kaverini! Teillekin on tarjolla mitä mainioin opus (ERKKA – Elämän peliä, Fitra 2019)!

Erkan teesit

Kyseessä on harvinaisen hyvä kirja Erkka Westerlundin valmennusfilosofiasta ja ajatuksista miten tätä elämää pitää elää. Erkka on piirtynyt monien ihmisten mieliin taitavana jääkiekkovalmentajana. Sitä hän todellakin on, mutta monelle tulee taatusti yllätyksenä miten hyvin hän osaa ohjeistaa meitä kaikkia elämän taipaleelle. Siinä missä hän saa suomalaisesta jääkiekkoilijasta kaiken irti Torinon olympialaisten jääkiekkokaukalossa, hän myös saa sinusta parhaimmat puolet esiin elämän taipaleellasi, jos uskallat kirjan painavaan viestiin luottaa.

Keskityn tässä kirja-arviossani lähinnä Erkan ajatuksiin hyvin eletystä elämästä ja jätän tuon urheilupuolen vähän vähemmälle huomiolle.

Toimittaja Manu Tuppurainen on ollut Erkan työparina koko kirjan tekovaiheen ja se näkyy tekstin työstössä. Häivyttämättä Erkan logiikkaa, Manu ohjaa lukijan oikeille jäljille liikoja jättämättä rönsyilylle sijaa. Ainoastaan Erkan valmennusvaiheiden esittelyssä toimittaja olisi voinut olla armeliaampi lukijaa kohtaan. Tuntuu pahalta lukea Erkan epäonnistumisista valmentajan urallaan. Vai halutaanko tässä luoda sellainen mielikuva, että vain valmennusurallaan riittävästi epäonnistunut (ja sen myöntänyt) voi tulla huippuvalmentajaksi? Ehkä.

Mitä Erkka väittää! Itsestäänselvyyksiä runsaan havaintomateriaalin ja loogisen perustelun kera. Otetaan muutama esimerkki.

”Voittaminen on tavoite, mutta se ei ole itseisarvo. En elä täällä voittaakseni. Elän täällä oppiakseni elämää yhdessä muiden kanssa.”

Hienosti kiteytetty ydinasia ihmiselosta. Siinä missä urheilija hakee vain voittoa, pitää muistaa, että ihminen on sosiaalinen olento, joka yhdessä muiden kanssa oppii voittojen lisäksi kilvoittelemaan elämän annista. Erkan sanoin: ”Elän täällä oppiakseni elämää yhdessä muiden kanssa. Sen vuoksi voittamista tärkeämpää on ansaita itsekunnioitus sekä niiden ihmisten kunnioitus, joiden kanssa teen töitä. Huomasin, että olin valmentanut vuosikymmenet pelossa. Voitammeko seuraavan pelin, vai häviämmekö ja saan potkut. Jopa pelaajien kohtaaminen joskus pelotti. Miten kohtaat pelaajan, kun joudut kertomaan, että et mahdu pelaavaan kokoonpanoon tai häntä ei valita arvokisajoukkueeseen. Tai miten kohtaat median ja yleisön palvoman tähtipelaajan vaikean ratkaisun edessä… Huomasin, että minun oli paljon helpompi lähestyä pelaajia ja tehdä yhteistyötä ihmisten kanssa. Samalla tein päätöksen, että yritän päästä ulos voittamisen/häviämisen ikeestä. Se ei ole helppoa, koska ympäristö muistutti minua siitä päivittäin ja minut myös arvotettiin pitkälti lopputuloksen kautta. Yritin kuitenkin enemmän päästä hetkeen ja nauttia siitä, että saan tehdä töitä motivoituneiden ja lahjakkaiden ihmisten kanssa. En enää pelännyt. Aloin nauttia valmentamisesta ja ihmisten kanssa työskentelystä.”

”Ihmisen elämä alkaa ja päättyy. Elämä on rajallinen. Elämä on oikeastaan hetki – juuri tämä hetki. Muuta meillä ei ole.”

Tämä yllä näkyvä tekstiosuus on kirjan kauneinta antia. Erkka tuo realismin kehiin. Kaikkien meidän on eräänä päivänä määrä poistua tästä elämännäytelmästä. Kuinka vanhaksi meidän pitää elää tai kuinka paljon elämän kokemuksia kokea, sitä ei kukaan tiedä. Erkka pyytää meitä tunnistamaan elämän arvokkuuden. Koska emme voi olettaa elomme pituutta, siksi meidän pitäisi pystyä elämään juuri meneillään olevaa hetkeä! Tämän asian tajuamiseen ei tahdo olla ihmispoloisella riittävästi ymmärrystä.

Jokainen ihminen käy läpi oman kasvutarinansa. Kuinka kauan menee aikaa, että ihminen oppii tuntemaan itsensä ja elämää? Kuinka paljon elämän kokemuksia tarvitaan ja kauanko ottaa aikaa, että minusta kasvaa minä? Hyviä kysymyksiä!

Erkka puhuu siitä miten lapset pääsevät tähän nyt-tilaan leikkiessään. Lapset uppoutuvat leikkeihinsä ja ovat yhtä tekemisen kanssa. He pääsevät hetkeen ja nauttivat tekemisestä. Urheilu on leikin jatkumo ja siinä tulisi säilyttää tekemisen ilo. Urheilussa keho ja mieli sulautuvat parhaimmillaan yhteen – tekeminen on mielen ja kehon ykseyttä – täydellistä harmoniaa. Se edellyttää ihmisestä itsestään avautuvaa urheilua, ei ulkoapäin pakotettua suorittamista.

”Kuinka paljon heikon johtamisen seurauksena syntyy ”ihmisromua”?”

Luulisin, että moni yritysjohtaja tuntee piston sydämessään juuri nyt. Erkka oli eräänlaisella työhyvinvointiluennolla eräässä yrityksessä. Yrityksen tavoitteena oli vähentää merkittävästi tuotteiden valmistumisen jälkeen syntyvän metalliromun määrää. Tuotanto alkaa isoista metallilevyistä, joista leikataan tarvittavat osat tuotantoa varten. Loppuosa levystä siirtyy romuosastolle. Metalliromun määrä oli valtava. Metalliromua syntyi paljon. Kun samaan aikaan oli keskusteltu ihmisten johtamisesta, ilmaan nousi huima kysymys: Kuinka paljon heikon johtamisen seurauksena syntyy ”ihmisromua”?

Ensin osallistujia oli naurattanut! Sitten alettiin miettiä, miten paljon todellisuudessa huonon johtamisen tai valmentamisen seurauksena syntyy ”ihmisromua”. Mikä on valmennuksen ja johtamisen tavoite? Mihin valmennuksella pyritään? Mikä on valmentajan tehtävä, rooli ja vastuu? Jos nuorten valmentaja onnistuu viemään yhden urheilijan huipulle, kuinka paljon sivutuotteena syntyy ”ihmisromua”. Etenkin lasten ja nuorten urheilussa ”drop out” on ollut Suomessa iso haaste. Liian paljon nuoria on pudonnut urheilusta tyhjän päälle.

Erkka pohtii sitten miten ylipäänsä suomalaisessa urheilussa on syntynyt aivan liian paljon ”ihmisromua”. Eikö meidän tulisi huolehtia paremmin kaikista lapsista ja nuorista urheilijoista, jotka otamme toimintaan mukaan? Pitäisi luoda luottamuksellinen suhde heidän kanssaan ja auttaa nuoria löytämään elämän pelissä kiinnostuksen kohteita. Mistä löytyy oma sisäinen motivaatio – mitä hän todella haluaa tehdä? Meillä ei ole varaa menettää yhtään nuorta heikon valmentamisen seurauksena, Erkka kiteyttää kuningasajatuksensa.

”Fyysiset voimavarat rakentuvat hyvästä kunnosta, riittävästä levosta ja terveellisestä ravinnosta.”

Tämä itsestään selvä asia vaatii Erkan jatkoselityksen: ”Urheiluvalmennuksessa tunnistamme usein erittäin tarkkaan, mitä fyysisiä, taito- tai taktisia ominaisuuksia urheilulaji vaatii. Viime vuosikymmeninä myös kuormituksen, levon ja ravinnon kokonaisuuteen on kiinnitetty entistä enemmän huomiota. Tästä kolmiosta rakentuu fyysisen energian voimavarat. Hyvä fyysinen kunto on totta kai kaiken perusta. Myös oikean ja terveellisen ravinnon merkitys on tiedostettu. Elimistön on saatava oikeaa ”bensaa”. Riittämätön levon määrä näyttääkin muodostuvan usein kriittiseksi tekijäksi.”

Kerrassaan mainio kirja!

Olen nyt lukenut Erkan kirjan kahteen kertaan ja aion sen lukea vielä moneen kertaan sieltä sun täältä. Nautiskellen Erkan loogisesta pohdinnasta. Tähän loppuun yksi suora sitaatti:

”Luin artikkelin Teemu Selänteestä, joka oli taas kerran ollut tekemässä hyväntekeväisyystyötä lasten sairaalassa. Teemu ihasteli lasten iloa, vaikka he sairastivat vakavia sairauksia. Edes sairauksien tuoma kärsimys ei ollut vienyt lasten iloa. Tuo artikkeli pysäytti miettimään ja muuttamaan omaa elämän arvolistaustani. Elämän ilo nousi oman arvolistani yläpäähän. Arvot muuttuvat elämän matkan aikana. Omaa arvolistaa on hyvä päivittää ajoittain.”

Turpaduunari suosittelee!

cropped-christer-sundqvist.jpegChrister Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori

Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/ 

Olisi kiva kuulla kommenttisi!