Sensuroimatonta terveys- ja kulttuurivalistusta. Sivuston suunnittelussa avustaa sekä taloudellisesti että ideoinnilla Domainkeskus.com. Yhteystiedot: Christer Sundqvist, biologi (FT), christer.sundqvist@ravintokirja.fi, 040-7529274, Helsinki

Huippu-urheilijoiden kanssa elämässä eteenpäin

Urheiluseurat tilaavat turpaduunarin paikalle puhumaan urheilijan kokonaisvaltaisesta valmennuksesta. Harvoin, mutta tehokkaasti.

Paikalla luentoa seuraamassa on urheilijoita, valmentajia, huoltajia ja lehtiväkeä. Saattaa mennä päiviä, kuukausia, vuosiakin ja tilaisuudessa käynyt valmentaja, huoltaja, huippu-urheilija ja toimittaja ottaa yhteyttä ja haluaa tarkemmin jutella urheilijan valmennuksesta. Jokin tilaisuudessa esille tullut seikka on saattanut odottaa tarkennusta.

Nämä keskustelutilaisuudet ovat johtaneet hedelmällisiin kohtaamisiin ja erityisesti kohdatessani huippu-urheilijan, olen oppinut sen miten lahjakas urheilija ajattelee, toimii, pitää yllä innostustaan, nauttii elämästään ja ratkaisee ongelmiaan.

En kaikkia yksityiskohtia tässä tietenkään paljasta, enkä myöskään kerro mentorointini ja ohjaukseni kohteena olevien urheilijoiden ja valmentajien nimiä. Mahdollisen kiinnostavuuden takia kurkistetaan nyt keskustelujen syövereihin sillä asenteella, että mitä voimme huippu-urheilijoilta oppia.

Lahjakkuus

Poikkeuksellisen kiintoisaa on ollut havainnoida millä tavalla huippu-urheilijan lahjakkuus ilmenee. Helppoa on ymmärtää miten huippu-urheilijassa ilmenee lajinomainen lahjakkuus esimerkiksi ketteryytenä, poikkeuksellisen sujuvana liikekontrollina ja kontrolloituna nopeusvoimana. Hän jaksaa päivästä toiseen tehdä ulkopuolisen silmin nähtynä tylsiä harjoitteita kyetäkseen yhä parempiin suorituksiin lajissaan. Tätä voisi kutsua urheilijan peruslahjakkuudeksi.

Tätä peruslahjakkuutta siis esiintyy runsain määrin huippu-urheilijassa. Kiintoisampaa minun mielestäni on kuitenkin ollut läheltä seurata miten ilmenee huippu-urheilijan erityislahjakkuus (vähän kömpelö termi, mutta toistaiseksi en parempaakaan keksi). Erityislahjakkuutta voi olla se, että urheilija vaistomaisesti muuttaa harjoittelukuvioita oman vointinsa mukaan tai ymmärtää huolehtia erityisen hyvin henkisestä puolesta (psyykkaus, asenne, jaksaminen). Erityislahjakkuutta on taito puhua tunteista tarkasti. Huippu-urheilijat ovat hyviä kysyjiä! Hyvän kuuntelun lisäksi heillä lähes poikkeuksetta ilmenee tehokkaan kyselemisen kyky.

Lasken huippu-urheilijan lahjakkuustekijöiden joukkoon myös tiedon vastaanottamisen kyvyn. Kun olen jutellut huippu-urheilijoiden kanssa olen pannut merkille, että riittävän auktoriteettiaseman saavutettuani, minulla ei ole mitään vaikeuksia viedä tieto perille. Pesusienen tapaan urheilija imee kaiken tiedon ja lähtee sitä soveltamaan. Liian monella ”taviksella” on tapana ottaa käyttöön ennakkoasenteet jo tiedon vastaanottamistilanteessa. Ne huippu-urheilijat, joita olen tavannut, eivät ennakkon tyrmää annettua tietoa vaan useimmin ottavat tiedon todesta ja soveltavat sitä rohkeasti elämäänsä. Huippu-urheilussa on aina uskallettava työskennellä myös tuntemattomien vähemmän tutkittujen asioiden kanssa. On uskallettava tehdä asiat tarvittaessa toisin. On kyettävä erottamaan toisten tekemiset ja omat asiat. Taitava urheilija ilmaisee suoraan oman näkökantansa syyttelemättä ketään muuta. Hänestähän on tulossa paras, vaikkapa sitten vaikeuksien kautta!

Huippu-urheiluun kuuluu minun mielestäni joitakin lahjakkuuteen kuuluvia erityispiirteitä, joista mieluusti juttelisin lukijoitteni kanssa. Urheilu on mitä suuremmassa määrin ihmisen tietoista toimintaa. Liikkuvan ihmisen juhlaa, kehon hallintaa, parhautta. Rajoja käydään etsimässä sekä fyysisellä että henkisellä puolella. Väitän, että huippu-urheilun kantavana voimana on kilpailuvietin synnyttämä tahdonvoima olla paras. Siksi minun on niin vaikea ymmärtää miksi jotkut kukkahattutädit haluavat ottaa pois kilpailutoiminnan nuorisourheilusta. Järjettömyyttähän sellainen olisi.

Huipuilla on terveystietoisuuden lisäksi urheilutietoisuutta. Ilmiömäisellä tavalla huippu-urheilija oivaltaa terveytensä rajoissa suoritettavaa treeniä. Hän on niin totaalisesti sisällä siinä lajissaan, että hän esimerkiksi toistaa jo hallitun tekniikan siirtääkseen sen lihas- ja hermomuistiin, jotta nousisi teknisesti kaikkein korkeimmalle tasolle. Tavalliselle urheilijalle riittää monesti riittävän hyvin hallittu suoritustekniikka, mutta huippu-urheilija haluaa siis viedä tämän vielä askelta edemmäksi.

Huippu-urheilun asettamat kovat vaatimukset ovat siis osana huippu-urheilijan lahjakkuuden ilmentymää. Urheilijaa tehdään arjessa. Varsinkin yksilölajeissa huippu-urheilija saa usein kokea yksinäistä puurtamista urheilulajinsa eteen karussa arjessa. Vaikka tämä arki on vastassa suurimman osan vuotta, tämä ei kuitenkaan häntä lannistaa, vaan tästä arjesta hän ammentaa sekä fyysistä että psyykkistä voimaa. Jutellessani huippujen kanssa olen erityisesti huomioinut tämän arjen merkityksen ymmärtämisen urheilijan elämässä. Urheilijalla on liian harvoin niitä juhlahetkiä, enimmäkseen on tarjolla arkea, treeniä, valmistautumista, palautumista, lepoa, unta, sapuskointia jne. Juhlaa hän ei kuitenkaan kovasti kaipaa! Se mitä hän kaipaa on onnistunut arki! Liian kovan harjoittelun tajuaminen vaatii urheilijalta lahjakkuutta ja kokemusta. Verryttelymeiningillä tehty tehotreeni ei tietenkään ole hyvä juttu, mutta liian väsyneessä tilassa ei myöskään ole syytä treenata tehokkaasti. Lisää luettavaa juuri tästä esimerkiksi tässä aiemmassa jutussani.

Olen tavannut huippu-urheilijoita, jotka nuoresta lähtien ovat kokeneet kilpapäivän suurena juhlana. Kun kilpailuja ei pelätä, vaan mennään kilpa-areenalle juhlimaan, se näkyy vapautuneena olotilana ja urheilija saa käyttöönsä kaikki omat taitonsa ja kykynsä. Kilpailuihin eli juhliin mennään mieluusti näyttämään parasta osaamistaan.

 

Henkinen ravinto

Huippu-urheilijan henkisestä ravinnosta voisin kirjoittaa joskus toiste vähän enemmän. Olen jo vähän käsitellyt asiaa aiemmassa kirjoituksessani. Tähän jätän kytemään ajatuksen siitä, että huippu-urheilijoilla on harvinaisen kypsä suhtautuminen sosiaaliseen elämään. He ymmärtävät pitää intohimon liekkiä palamassa, he ylläpitävät laadukkaita ystävyyssuhteita ja kokevat sosiaalisen kanssakäymisen ilot täysimääräisinä. Ehkä juuri sen ”tylsän” arjen vastapainona? Vasta silloin kun henkinen ravinto on tasapainossa muiden elämänalueiden kanssa, elämä on elämisen arvoista, ja huipputuloksiin on mahdollisuus yltää!

Urheilu luo arvopohjaa urheilijalle loppuelämäksi. Huippu-urheilija oivaltaa, että liikunnan harrastaminen huipputasolla ei ole enää pelkkää suorittamista, vaan siitä tulee tärkeä osa kaikkea elämää ja ennen kaikkea henkisen ravinnon tärkeä lähde sinällään. Liikunta ja liikunnallisuus tulee luonnollisella tavalla osaksi ihmisen minäkuvaa. Näin rakentuu se usein hämmästelemämme huippu-urheilijan hyvä itsetunto.

Huippu-urheilija ammentaa henkistä ravintoa sydämen tahdissa. Arkisessa harjoittelussa syntyy sydämen pohjalta niin vahva into ja tahtotila, että se kerta kaikkiaan vie mennessään. Kun huippu-urheilija onnistuu säilyttämään ja entisestään vahvistamaan tahtotilaansa kilpailutilanteessa, silloin ollaan lähellä sellaista optimaalista henkistä tilaa, jossa huippu-urheilija voi tehdä omassa lajissaan huippusuorituksia.

Henkistä ravintoa pitää olla tarjolla monenlaisten haasteiden hallintaan ja monta kertaa olen havainnut miten lahjakas huippu-urheilija hallitsee nämä haasteet vaistonomaisesti! Huikeaa! Urheilija kehittää luonnettaan ja tahtotilaansa vaistomaisesti sellaiseen suuntaan, että osaa suhtautua elämään rehellisesti ja avoimesti. Hän pyrkii voittamaan vaikeudet joka käänteessä. Ei sen takia, että hän rakastaa vaikeuksia, vaan siksi kun hän rakastaa ratkaisujaan!

Tasapainoinen henkinen tila mahdollistaa kaikkien kykyjen parhaan mahdollisen käytön. Hän luottaa täysillä omiin kykyihinsä selvitä ja taistella loppuun asti. Tarvittaessa huiput pystyvät vaihtamaan omaa tunnetilaansa, mikäli tilanne niin vaatii. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että huippu-urheilijan harjoituksen avulla saavutettu kunto osataan hyvän valmentajan turvin ohjaamaan myös kilpailukuntoon. Urheilijalla on niin vahva usko omiin mahdollisuuksiinsa, että hän nostaa henkistä vaatimustasoaan vastaamaan kilpailutilannetta. Tätä taitoa ei kaikilla urheilijoilla ole.

 

Asenne

Minua ei lakkaa hämmästyttämästä huippu-urheilijan esittelemä asennoituminen elämään, kaikkeen tekemiseen ja ennen kaikkea rakastamaansa urheilulajiin. Näkee toisaalta hyvin kypsää, analyyttistä suhtautumista lajiin, toisaalta ”tulta ja tappuraa” täynnä olevaa asennetta lajiinsa. Jälkimmäinen johtaa välillä selkeisiin ylilyönteihin, järjettömyyksiin, itsensä ylittämiseen jne.

Harva ihminen ymmärtää miten kovaa huippu-urheilija harjoittelee! Huippu-urheilija tekee kovia työsuorituksia päivästä toiseen. Hän omistautuu harjoittelulle välillä niin totaalisesti, että muu elämä saattaa tästä syystä enemmän tai vähemmän kärsiä. Huippu-urheilijan asenne vie tähän suuntaan.

Usein ihmetellään, miten urheilun jättänyt ratkeaa ryyppäämään tai ajautuu rikollisille poluille. Harvinaista tämä onneksi on, mutta aika ymmärrettävää minun mielestäni. Urheilu antaa niin voimakkaita elämyksiä, että ”tavallinen” elämä tuntuu kovin tylsältä. Moni puberteetti-ikäinen saa olla kiitollinen sille valmentajalle ja urheiluohjaajalle, joka on nuoren luovinut ”kasvukipujen” läpi urheillen. Huippu-urheilun muuta elämää rajoittava ominaisuus onkin ollut tasaamassa niitä elämän jyrkimpiä vastamäkiä. Urheilun pariin hakeutunut nuori löytää juuri urheilusta ja säännöllisestä harjoittelusta sellaisen luonnollisen purkautumiskeinon esimerkiksi ahdistukselleen.

Hyvä olisi urheilijan ja valmentajan aika ajoin pohtia elämää suurempana kokonaisuutena kuin vain se urheilun eteen tehty vuosikymmen tai kaksi. Elämää opetellaan urheilun ulkopuolellakin. Urheilu imaisee lahjakkaan urheilijan mukaansa sellaisella voimalla, että valmentaja voisi toimia tässä jarruna. Töitä tekemällä on mahdollista toteuttaa villeimmätkin unelmat, mutta urheilussa ja elämässä on kyse niin paljon suuremmasta asiasta: kokonaisvaltaisesta kehittymisestä ihmisenä.

Huippu-urheilija tekee omalla järkähtämättömällä asenteellaan sitä urheilijan perustyötä nuoresta lähtien. Tavoitteena on tietenkin taitavan valmentajan johdolla sovittaa treenin laatu ja määrä, sillä tavalla nousujohteisesti, että ollaan fyysisesti ja psyykkisesti valmiita harjoittelemaan ”niin kovaa kuin sielu sietää” sitten kun sen aika tulee aikuisena. Urheilija toimii rehellisesti ja kärsivällisesti lajiaan edistäen eikä etsi oikotietä onneen.

Huippu-urheilija tuntee omat voimakkuutensa ja heikkoutensa. Hänellä on vahva uskoo itseensä sekä ihmisenä että urheilijana. Mitä tärkeintä, hän osaa käyttää hyväkseen vahvuuksiaan ja kykenee hallitsemaan heikkoutensa itsekurin avulla. Asennetta kysyy tappion ja pettymyksen sietäminen. Tyypilliseti lajinsa huippu osaa kääntää epäonnen voitokseen.

Suora lainaus:

Urheilullinen elämäntapa = urheilullinen asenne elämään
Urheilullinen elämäntapa on yleisten elämäntapojen tapaan pikkuhiljaa kehittyvä tottumusten verkko. Urheilullinen elämäntapa ei viittaa pelkästään liikunnallisesti aktiiviseen elämäntapaan, vaan kokonaisvaltaisesti tottumuksiin kaikkien terveysaiheiden, mutta erityisesti ravinnon, päihteiden sekä unen ja levon suhteen. Terveydestä puhuttaessa on kuitenkin muistettava, että sillä on vähintään kolme ulottuvuutta, jotka ovat tasa-arvoisen tärkeitä yksilön hyvinvoinnin kannalta. Parhaiten tätä moniulotteisuutta voidaan kuvata siten, että kuvitellaan yhden terveyden ulottuvuuden häiriintyvän. Oli häiriönä sairaus/vamma fyysisessä, psyykkisessä tai sosiaalisessa terveydessä, vaikuttaa se ulottuvuuksien muodostaman kokonaisuuden kautta yksilön toimintakykyyn ja hyvinvointiin. Myös huippu-urheilijaksi kasvavalla nuorella tulee olla kaikki nämä ulottuvuudet kunnossa, jotta huipputaso voidaan saavuttaa. Valmentajien taas tulee tunnistaa ulottuvuuksien olemassaolo, jotta he voivat ylipäätään tarkkailla lasten ja nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja terveyttä. Joka tapauksessa, urheilullinen elämäntapa on ennen kaikkea nuoren urheilijan suhtautumista ja käyttäytymistä elämäntavan eri osa-alueisiin. Se on siis nuoren asennoitumista siihen, miten nuoren urheilijan ja myöhemmin huippu-urheilijan tulee syödä, nukkua, suhtautua päihteisiin tai rakentaa viikkorytminsä.

Lähde: Kaisu Mononen, Outi Aarresola, Pasi Sarkkinen, Jarkko Finni, Sami Kalaja, Asko Härkönen ja Mikko Pirttimäki. TAVOITTEENA NUOREN URHEILIJAN HYVÄ PÄIVÄ – Urheilijan polun valintavaiheen asiantuntijatyö, 2014  ISBN 978-952-5676-71-6

cropped-christer-sundqvist.jpegChrister Sundqvist
turpaduunari, ravintovalmentaja, biologi, filosofian tohtori

Monessa liemessä keitetty yllätyksellinen tietokirjailija ja suosittu bloggaaja. Tuttu turpaduunari, eli huumorin pilke silmäkulmassa esiintyvä terveysluennoitsija. Löydät lisää tietoa täältä: http://ravintokirja.fi/ 

0 thoughts on “Huippu-urheilijoiden kanssa elämässä eteenpäin”

  1. Minulle tuli valmennusvuosinani ja itse puurtaessani yksi asia selkeästi muita tärkeämmäksi: Sen voi jakaa kahteen, fyysinen/henkinen osioon/kin: a) Paras lahjakkuuden laji on ”harjoittelulahjakkuus” ja b) Henkisen valmennuksen tärkein pointti on, että urheilija tietää harjoittelevansa vähintään yhtä paljon ja mieluummin vähän enemmän, kuin muut.
    Kun em. osio on kunnossa, on urheilija valmis kaiken tiedon ja taidon hankkimiseen – ainakin kestävyyslajeissa. Pitkään yksin puurtaessaan (määrän lakia noudattaessaan) hä ”kypsyy”, meditoi tietämättään ja ajattelee oikein. Tämä asenne kuljettaa hänet kohti parempaa ja parempaa polttoainetta ja itsensä kuuntelua. Olen liikkunut liki 300 000 km, enkä ole ikinä tarvinnut, halunnut, käyttää pulssi- ym. mittareita. Ihmiskoneisto on huippujännittävä ja mielenkiintoinen seurattava, mutta oikean palautteen saamiseen itsestä, tarvitaan paljon työtä. Takaan, että se maksaa vaivan. Ihmiselle, urheilijalle aukeaa aivan uusi maailma. Ensimmäinen ja suurin ”ovi” uuteen aukesi, kun siirryin 7 viikkoharjoituskerrasta 14.a. Christer olet hyvällä asialla.

Olisi kiva kuulla kommenttisi!

© 2017 Turpaduunari All Rights Reserved   

Theme Smartpress by Level9themes.